Vihreitä tapahtumia

Viime aikoina on tullut käytyä sekä Keski-Suomessa, että Pohjanmaalla. Olen tutustunut peliin nimeltä amerikkalainen jalkapallo, Neiti Kesäheinä kävi siis ihan vapaaehtoisesti katsomassa urheilua ja vielä Vaasassa asti. Tosin pelistä en ymmärtänyt paljoakaan, mutta se kai on pikkuseikka.



Kiertäessäni maailmaa kasvimaalla on tapahtunut ihmeitä, luulin jo, että viimeinen kesäkurpitsan taimi oli mennyttä, mutta ei tällä yksilöllä on sisua ja se on kasvanut huimasti. Ehkä peli ei ole vielä menetetty!



Salaatit ja pinaatit alkavat näyttää aika lupaavilta, rucola ja kevät sipuli eivät ole oikein ottaneet lähteäkseen, niinpä kylvin tänään niitä vähän lisää ja lisäksi järjestin mittavan rikkaruohojen häädön kasvimaallani. Se ei ollut mikään pikku homma.



Lisäksi olen onnellinen koska sain ystävältä minttua ja oreganoa jotka löysivät paikkansa kasvimaalta ja näyttävät komealta.

Tämä paikka nimeltä Internet

Internet on ihmeellinen niin hyvässä kuin pahassa. On aika huimaa miten paljon asiaa ja ihmisiä mahtuu tietokone ruudun taakse, aina välillä sitä törmää asioihin jotka hämmästyttävät kauheudellaan välillä upeudellaan. Eilen löysin youtubesta ihmisen joka on saanut aikaan paljon.

Kanadalainen Shawn Ahmed oli tavallinen yliopisto-opiskelija, joka inspiroitui opettajansa puheesta niin, että päätti jättää koulun ja lähteä Bangladeshiin mukanaan rahat jotka hän oli säästänyt uutta X-Box 360 varten. Hänen tavoitteenaan on auttaa ihmisiä jotka elävät köyhyydessä, kärsivät juomaveden puutteesta, malariasta ja jotka ovat menettäneet kotinsa luonnonvoimien takia. Näin syntyi The Uncultured Project

Shaw halusi lisätä ihmisten tietoisuutta köyhyydestä ja sitä kuinka pienellä teoilla todella voi saada paljon aikaan. YouTube yhteisön ja järjestöjen kuten Save the Children avulla Shawn on pystynyt saamaan apua monille ihmisille ei vain Bangladeshissa vaan Afrikassa, Perussa ja Yhdysvalloissa. Shawnin YouTube kanava on ehdottomasti katsomisen arvoinen.

Toinen asia, jonka halusin jakaa on Chicagolainen yhtye nimeltä Hypnotic Brass Ensemble jonka löysin hiljattain, se on mielestäni aika mahtava. Kahdeksan veljestä, jotka tulevat hyvin musikaallisesta perheestä perustivat yhtyeen, joka koostuu puhallinsoittimista ja rummuista. Musiikissa, jonka he säveltävät itse, sekoittuvat poikien jazz juuret ja hip hop.

Rikkaruohofarmari

Jos en muuta osaa kasvattaa niin rikkaruohoja ainakin! Kesäkurpitsat ovat melkein järjestään loppuun nuokahtaneet. Taisin olla liian innokas ja viedä ne liian nopeasti ulkosalle.



Yksi urhea yksilö on enää jäljellä, mutta sekään ei pysy enää itsestään pystyssä. Voi surkeuden surkeus.



Mutta ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin, saanko esitellä pinaattia.



"Aarrrh täältä minä tulen! Odotappas vain."



Ihanaa kun on kesä.

Keväästä

Olen pitänyt pitkän blogi tauon tiedän. Koulu vei mennessään eikä kirjoittaminen lähtenyt käyntiin ei sitten millään. Anteeksi, mutta luulen, että tauko teki hyvää ja kouluun keskittyminen myös. Mutta nyt on ensimmäinen vuosi takana (huh hei!) ja ihanainen KESÄLOMA on täällä. Eilen pakkasin siis laukkuni ja ravistin kaupungin pölyt jaloistani seuraavaksi kolmeksi kuukaudeksi ja palasin kotoseutuni rauhaan. Pääni on täynnä ihania kesä asioita joihin saa keskittyä ja yhtäkkiä rupesi mieleni askaroimaan aivan huomaamatta blogin parissa.



Kevät on lempivuodenaikani, koska kaikki on vielä alussa, mitä tahansa voi tapahtua. Viime talven aikana innostuin suuresti ruuanlaitosta ja siksi halusin tänä kesänä kokeilla kasvattaa itse basilikaa, pinaattia, korianteria ja sen sellaista. Uhkarohkea yritys sinäänsä minulla ei ole kovin hyvää ansioluetteloa kasvien hengissä pitämisessä.



Viime talvella ostimme kerrostalo asuntomme keittiöön viherkasvin (lajia en kuollaksenikaan muista), jonka nimesimme Heikiksi. Traakisesti Heikki ei kestänyt Suomen synkkää talvea (voiko häntä siitä syyttää?) ja hän poistui luotamme ennen joulua. Täytyy sanoa, että Heikki ei ole ainoa kasvi joka ei ole kestänyt hellää huomaani. Toivotaan, että nyt on toisin.



Esikasvatin sisällä muummuassa kesäkurpitsaa ja viikko sitten siirsin ne ulos kasvimaalle ja istutin uusia siemeniä. Kaksi ensinmäistä kesäkurpitsan taimea sopeutuivat oikein hyvin muutokseen, mutta pelkään, että kohtelin loppuja liian raa-asti sillä ne eivät ole vieläkään toipuneet. Surkea näky.







Elämä on ihmeellistä, miten voi kaikki alkaa pienestä siemenestä? Jännitän suuresti onnistunko saamaan ruokapöytään itse kasvattamiani yrttejä, salaatteja, sipulia ja kesäkurpitsoja. Mahdanko höpistä itsekseni vai vieläkö jossain lymyää lukijoita? Jos ei niin huvitan itseäni, jos on niin onko jollakulla hyödyllisiä kasvatus vinkkejä? Tämä keltanokka ottaa niitä mielellään vastaan.

Neiti Kesäheinä

Juustokakkua ja takkiperunoita

Pieni saamattomuus päässyt valloilleen kenties tässä marraskuun aikana? Voisin ottaa aimo tuimauksen lisää valoa elämään. Mutta iloa tuovat kynttilät, joululaulut, glögi ja joulutortut.



Tämä postaukseni liikkuu tänään gourmet maailmassa ja ajattelin jakaa muutaman kuningas reseptin. Täytin viime viikolla vuosia ja juhlan kunniaksi leivoin perinteisen suklaajuustokakun jota on ollut joka ikisillä syntymäpäivilläni siitä lähtien kun täytin viisi. Viisitoistavuotiaana opettelin leipomaan kakun itse ja muutamien epäonnistumisien (muistamme karmivat liivate möykyt) jälkeen olen onnistunut kiitettävästi.


HOVI-SUKLAAKAKKU

Tarvitset:

30g keksinmuruja (esim. digestive)= n.7 kpl
30g voita sulatettuna

täyte:

170g taloussuklaata
200g maustamatonta tuorejuustoa (itse käytän violaa)
1,25dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
2 keltuaista
2 valkuaista
2dl kuohukermaa
4 liivatelehteä

Leikkaa leivinpaperista irtoreunaisen vuoan pohjan kokoinen levy (halkaisija 22cm). Murskaa keksit esim. puulusikalla.



Sekoita keksimurska ja lämmin voisula ja painele seos lämpimänä vuoan pohjalle. Nosta pohja jähmettymään jääkaappiin.



Sulata suklaa vesihauteessa tai mikrossa. Lisää juustoon sokerit, keltuaiset, hieman jäähtynyt suklaa.



Tässä välissä kannattaa vaahdottaa valkuaiset ja kuohukerma. Ja siis erikseen taisin ensimmäisellä kerralla yrittää vaahdottaa niitä yhtäaikaa samassa kulhossa, kas kun ei onnistanut. Valkuainen on vaahdotettu kun se jää kulhoon kiinni kun se nostetaan ylös alaisin.



Lisää suklaajuusto-seokseen ensin vedessä liotetut sitten kuumaan veteen liuotetut liivate lehdet. Kokemus on osoittanut että veden kannattaa tosiaan olla kuumaa tässä vaiheessa mieluiten vielä levyllä kuumenemassa kun liivate lisätään. Tämän jälkeen sekoita vaahdot varovasti suklaajuusto-seokseen. Kaada seos vuokaan ja anna jähmettyä kylmässä mieluiten seuraavaan päivään.



Bon appetit!



Toinen resepti jota kokeilin tänään itse ensimmäistä kertaa on "Tuna and Sweetcorn Jacket Potato" eli noin vapaasti suomennettuna Tonnikala-maissi-uuniperunat. Rakastin takkiperunoita Lontoossa ja tänään kokeilin tätä todella helppoa ohjetta itse.

MAISSI-TONNIKALA-TAKKIPERUNAT

Pese muutama peruna huolellisesti ja laita ne kuorineen pellille uuniin 225 asteeseen noin 50-60 minuutiksi. Englannissa nämä perunat olivat valtavan kokoisia, mutta tavallisetkin käy hyvin. Leikkaa valmiisiin perunoihin ristin muotoiset viillot ja avaa perunat. Anna perunoille nokare voita ja ripaus suolaa.



Sekoita kulhossa tonnikalaa, kaksi lusikallista majoneesia ja maun mukaan pakastemaissia jonka voi keittää (ja maustaa sokerilla) tai jos on laiska kuten minä niin lämmittää vain yksin kertaisesti ilman sokereita mikrossa.



Lusikoi seosta kuumien perunoiden päälle, tarjoa vaikka vihersalaatin kera ja syö kuorineen kaikkineen. Miten voi jokin näin yksinkertainen olla näin hyvää?

Train Song

Torstai iltana on perjaintai fiilis ja päässä soi junalaulu koska huomenna matkaan kohti Saloa. Haluan saunaan ja mietin onko liian aikaista joulutortuille ja glögille? Ulkona on niin laittoman harmaata ja epätoivoisen näköistä, että toivotan joulun mielelläni tervetulleeksi ja joulun jälkeen voi ruveta odottamaan kevättä. Marraskuu on kyllä vihoviimeinen kuukausi, ainoa positiivinen asia jonka siitä löydän on se, että syntymäpäiväni on sattunut sopivasti puolenvälin tienoille. Varmasti ihan vain siksi, että tässä ankeudessa olisi jotain hauskaa.



Feistin ja Ben Gibbardin coveri Vashti Bunyan laulusta Train Song, se on ihana.

Silkkitiellä

Tänä käsittämättömän harmaana ja ankeana lauantaina lähdin suureen seikkailuu eli etsimään Espoon modernintaiteen museota Emma:a jossa tällä hetkellä on esillä 100% Silk - Kiinalaisen silkin tarina näyttely. Näytteillä oli upeita ja käsittämättämän vanhoja silkkejä 400-luvulta (neljäsataa!!!) ja kiinalaisia silkkivaatteita 1200-luvulta nykypäivään. Niin vanhoja, että sitä on vaikea käsittää.



Näyttelyyn kuului myös hyvin mielenkiintoinen dokumentti jalkojen sitomisesta ja lootusjaloista. Aihe oli minulle ennestään tuttu, mutta silti yhtä paljon kuin ennenkin tämä käsittämätön satoja vuosia kestänyt perinne pöyristyttää.



Pieniä ja siroja jalkoja ihannointiin niin paljon, että pienien tyttöjen jalkoja alettiin sitoa jotta saataisiin aikaan "täydellinen" lotusjalka. "Isojalkaiset" naiset olivat rumia ja ilman sidottuja jalkoja oli turha kuvitella pääsevänsä naimisiin, naimaton nainen taas ei ollut minkään arvoinen. Sitomisperinne jatkui aina 1930-luvulle asti. Ei ihme, että aihe on Kiinassa tabu, häpeällinen muisto, joka halutaan unohtaa.



Käynti Emma museossa oli siis antoisa, kiertelin myös muita taidenäyttelyitä ja tulin siihen tulokseen, että museo muistuttaa paljon Tate Modernia Lontoossa jopa siinä suhteessa, että se sijaitsee keskellä ei mitään. Olen muuten aika ylpeä itsestäni, että löysin Emmaan aivan itse, ilman kartaa, vaikka en ollut siellä koskaan ennen käynyt.



Paluumatkalla elämääni "lisäsi hohtoa" kun näin suomalaisen julkkiksen rautatie asemalla. Tosin en millään saanut päähäni missä tämä näyttelijä oli näytellyt saati sitten mikä hänen nimensä on, kuulin naisen äänen selvästi päässäni. Aikani pähkäiltyäni yhdistin hänet Puhtaat ja valkeat lakanat sarjaan joka tuli muistaakseni viimeksi telkkarista kun olin aika pieni. (Miitta Sorvali oikealla). Hyvä niin muuten en olisi saanut rauhaa koko iltana.

Asiaan

Tällä viikolla päästiinkin sitten asiaan eli värjäämään!



Värjäys on varmaan maailmassa se ainoa homma jonka yhteydessä matematiikka ja laskeminen eivät minua niin hirveästi haittaa (muuten siis vihaan numeroita yli kaiken). Olen varmaankin sen verran pikkutarkka ihminen, että gramman ja millin tarkka mittaaminenkin on joissain määrin todella palkitsevaa (ei aina, mutta sopivassa määrin). Ja vaikka nämä edellä mainitut asiat eivät aina innostaisikaan kaikki ihanat värit saavat syksyn pimeydestä väsyneet silmät virkistymään.



Minusta on hauskaa miten ei aina voi tietää mitä tapahtuu värjäyskattilassa, lopputulos voi olla jotain ihan muuta kuin aluksi tarkoitti sekä hyvässä, että pahassa. Oppiminen voi olla ihanaa, voin oikein tuntea miten olen viisastunut tällä viikolla. :D Mutta kenties kaikkein mukavinta on se tekemisen meininki jota olen kaivannut. Kattilat pulppuavat ja langat lentävät ja ympärillä on hyörinää ja pyörinää.