Lontoossa olessa pääni on täyttynyt kaikenlaisista visioista jotka kotiin päästyäni pitää toteuttaa. Yksi niistä on kasvaneelle pinssi/rintamerkki kokoelmalleni taulu jossa ne pysyvät nätissä järjestyksessä ja pääsisivät esille. On muuten ollut ihan kauheaa kun ei ole voinut tehdä mitään tällaista niin pitkään pitkään aikaan.Taulu syntyi siis vanhasta ilmoitustaulusta ja vanhasta taulusta, jossa on joskus ollut kuivakukka asetelma.

Minusta nämä harmaat kehykset ovat aivan ihanat! Aluksi piti poistaa vanha hieman vaahtomuovia muistuttava, inhottava, murentuva aines johon kuivakukkkia oli tökitty.

Alta paljastui salakirjoitusta! :D

Sitten siirryin "puuverstaan" puolelle Tämä on kyltti jonka olen nikkaroinut joskus vuonna nakki ja makkara ala-aste aikoina pikku varastoomme. Se oli sitä aikaa kun oli aina inttämässä "Saanko mä vuolla keppejä? Pliiiis?".

Poistin korkkitaulun kehyksestään. Homma joka oli helpommin sanottu kuin tehty, mutta vähän väkivaltaa, taltta ja vasara ja aika paljon hermoja auttoi. Mittasin ja merkitsin korkkitaulun sopivan kokoiseksi upotettavaksi kehykseen.

Ja sahasin sen oikean kokoiseksi luultavasti hyvin vaarallisessa sahausoperaatiossa.

Tadaa! Tästä saisi tällaisenaankin ihan mukavan ilmoitustaulun, mutta minulla oli vielä muita suunnitelmia.

Kaivoin esille värjäämäni kankaat ja pitsit pitkästä aikaa ja istuin ompelukoneen ääreen ensimmäistä kertaa vuoteen. Ihan tutulle tuo tuntui, ei ole päässyt ammatti unohtumaan.


Päälystin korkkitaulun kankaalla ja kiinnitin nurjalta puolelta kiinni niittipysyllä.

Ja sitten vain sujautin valmiin pohjan kehykseen.

Ja vaikka itse sanonkin niin lopputuloksesta tuli mielestäni aika kiva. Juuri sellainen kuin ajattelin.

2 kommenttia:
Kyllä, taulusi on oikein mukava. Kiva idea ja toteutus. t. Auliisa
Kiitos :)
Lähetä kommentti