
Tunnustukseen kuuluu siis kertoa itsestään seitsemän asiaa. Haastoin itseni haasteen pohjalta askartelemaan muutaman atc-kortin, koska viime kerrasta on kulunut aikaa. Ja kyllä alla näkyvä mössösuu on allekirjoittanut.

1. Olen ollut uskomattoman kiireinen viime viikolla ja tuntuu, että tahti vain kiristyy. Tänäänkin olisi pitänyt rustata koulutehtäviä, mutta sen sijaan olen tehnyt kaikkea muuta hauskaa (höm siivonnut). Viimepäivinä on tullut maalattua niin hirveästi väriopillisia tehtäviä, että huomasin tänään, että hiuksistani löytyy sinistä maalia, seinästä karmiinipunaista ja oven pielestä vihreää. Puhumattakaan maalista jota tursuu ulos korvista.

2. Kun olin 5-6 vuotias löysin kesämökkimme vinttikomerosta Retun. Retu oli oikeastaan aika ruma neulottu ruskea nalle joka oli täytetty matonkuteilla. Se oli unohtunut surullisena yksin laatikkoon murehtimaan ja sen toinen käsikin oli melkein irrallaa. Mutta Retusta ja minusta tuli heti parhaat ystävät, enkä mennyt minnekään ilman sitä ja mikä surku siitä syntyikään jos Retu kyläreissulla epähuomiossa unohtui! Tämä karhu on muistaakseni matkannut postipaketissa niin Jyväskylästä kuin Imatralta.
3. En ole koskaan ollut oikein luonteva kameran edessä ja en ole oikein innostunut poseerauskuvista. Ilme kertoo (yllä), että isä on taitanut sanoa "Meneppäs nyt seisomaan tuon aidan eteen, niin minä otan kuvan" :D.

4. En pidä talvesta, olen kesäihminen henkeen ja vereen. Kylmä ja pimeä masentavat ja on inhaa kun päälle pitää pukea tuhat kerrosta pysyäkseen lämpimänä. Tarvitsen valoa ja lämpöä. Lisäksi aina kylmät käteni ovat allergiset kylmälle.

5. Jos saisin valita minkä tahansa vuosisadan tai kymmenen jossa voisin elää, valitsisin seitsemänkymmen luvun. Olisin hippi, uskoisin maailmanrauhaan, kuuntelisin Joni Mitchelliä ja Simon & Garfunkelia päivät pitkät ja ompelisin kaikki vaatteeni itse.

6. Kaikki kirjani, DVD:ni ja CD:ni on järjestetty tarkasti värijärjestykseen.

7. Ostin tänään itselleni ihanan muumitalon pohjapiirros hiirimaton, mutta harmikseni se ei toimi hiireni kanssa. Höh ehkä pitää laittaa se seinälle?
1 kommenttia:
Hei mullakin on kirjoissa värijärjestys! :)
Lähetä kommentti