lauantai, 30. lokakuuta 2010

Silkkitiellä

Tänä käsittämättömän harmaana ja ankeana lauantaina lähdin suureen seikkailuu eli etsimään Espoon modernintaiteen museota Emma:a jossa tällä hetkellä on esillä 100% Silk - Kiinalaisen silkin tarina näyttely. Näytteillä oli upeita ja käsittämättämän vanhoja silkkejä 400-luvulta (neljäsataa!!!) ja kiinalaisia silkkivaatteita 1200-luvulta nykypäivään. Niin vanhoja, että sitä on vaikea käsittää.



Näyttelyyn kuului myös hyvin mielenkiintoinen dokumentti jalkojen sitomisesta ja lootusjaloista. Aihe oli minulle ennestään tuttu, mutta silti yhtä paljon kuin ennenkin tämä käsittämätön satoja vuosia kestänyt perinne pöyristyttää.



Pieniä ja siroja jalkoja ihannointiin niin paljon, että pienien tyttöjen jalkoja alettiin sitoa jotta saataisiin aikaan "täydellinen" lotusjalka. "Isojalkaiset" naiset olivat rumia ja ilman sidottuja jalkoja oli turha kuvitella pääsevänsä naimisiin, naimaton nainen taas ei ollut minkään arvoinen. Sitomisperinne jatkui aina 1930-luvulle asti. Ei ihme, että aihe on Kiinassa tabu, häpeällinen muisto, joka halutaan unohtaa.



Käynti Emma museossa oli siis antoisa, kiertelin myös muita taidenäyttelyitä ja tulin siihen tulokseen, että museo muistuttaa paljon Tate Modernia Lontoossa jopa siinä suhteessa, että se sijaitsee keskellä ei mitään. Olen muuten aika ylpeä itsestäni, että löysin Emmaan aivan itse, ilman kartaa, vaikka en ollut siellä koskaan ennen käynyt.



Paluumatkalla elämääni "lisäsi hohtoa" kun näin suomalaisen julkkiksen rautatie asemalla. Tosin en millään saanut päähäni missä tämä näyttelijä oli näytellyt saati sitten mikä hänen nimensä on, kuulin naisen äänen selvästi päässäni. Aikani pähkäiltyäni yhdistin hänet Puhtaat ja valkeat lakanat sarjaan joka tuli muistaakseni viimeksi telkkarista kun olin aika pieni. (Miitta Sorvali oikealla). Hyvä niin muuten en olisi saanut rauhaa koko iltana.

0 kommenttia: