Neiti Kesäheinä

Vihreitä tapahtumia

2011-06-17T11:11:00.000-07:00

Viime aikoina on tullut käytyä sekä Keski-Suomessa, että Pohjanmaalla. Olen tutustunut peliin nimeltä amerikkalainen jalkapallo, Neiti Kesäheinä kävi siis ihan vapaaehtoisesti katsomassa urheilua ja vielä Vaasassa asti. Tosin pelistä en ymmärtänyt paljoakaan, mutta se kai on pikkuseikka.

Kiertäessäni maailmaa kasvimaalla on tapahtunut ihmeitä, luulin jo, että viimeinen kesäkurpitsan taimi oli mennyttä, mutta ei tällä yksilöllä on sisua ja se on kasvanut huimasti. Ehkä peli ei ole vielä menetetty!

Salaatit ja pinaatit alkavat näyttää aika lupaavilta, rucola ja kevät sipuli eivät ole oikein ottaneet lähteäkseen, niinpä kylvin tänään niitä vähän lisää ja lisäksi järjestin mittavan rikkaruohojen häädön kasvimaallani. Se ei ollut mikään pikku homma.

Lisäksi olen onnellinen koska sain ystävältä minttua ja oreganoa jotka löysivät paikkansa kasvimaalta ja näyttävät komealta.

Tämä paikka nimeltä Internet

2011-06-01T13:56:00.000-07:00

Internet on ihmeellinen niin hyvässä kuin pahassa. On aika huimaa miten paljon asiaa ja ihmisiä mahtuu tietokone ruudun taakse, aina välillä sitä törmää asioihin jotka hämmästyttävät kauheudellaan välillä upeudellaan. Eilen löysin youtubesta ihmisen joka on saanut aikaan paljon.

Kanadalainen Shawn Ahmed oli tavallinen yliopisto-opiskelija, joka inspiroitui opettajansa puheesta niin, että päätti jättää koulun ja lähteä Bangladeshiin mukanaan rahat jotka hän oli säästänyt uutta X-Box 360 varten. Hänen tavoitteenaan on auttaa ihmisiä jotka elävät köyhyydessä, kärsivät juomaveden puutteesta, malariasta ja jotka ovat menettäneet kotinsa luonnonvoimien takia. Näin syntyi The Uncultured Project

Shaw halusi lisätä ihmisten tietoisuutta köyhyydestä ja sitä kuinka pienellä teoilla todella voi saada paljon aikaan. YouTube yhteisön ja järjestöjen kuten Save the Children avulla Shawn on pystynyt saamaan apua monille ihmisille ei vain Bangladeshissa vaan Afrikassa, Perussa ja Yhdysvalloissa. Shawnin YouTube kanava on ehdottomasti katsomisen arvoinen.

Toinen asia, jonka halusin jakaa on Chicagolainen yhtye nimeltä Hypnotic Brass Ensemble jonka löysin hiljattain, se on mielestäni aika mahtava. Kahdeksan veljestä, jotka tulevat hyvin musikaallisesta perheestä perustivat yhtyeen, joka koostuu puhallinsoittimista ja rummuista. Musiikissa, jonka he säveltävät itse, sekoittuvat poikien jazz juuret ja hip hop.

Rikkaruohofarmari

2011-06-01T09:30:00.000-07:00

Jos en muuta osaa kasvattaa niin rikkaruohoja ainakin! Kesäkurpitsat ovat melkein järjestään loppuun nuokahtaneet. Taisin olla liian innokas ja viedä ne liian nopeasti ulkosalle.

Yksi urhea yksilö on enää jäljellä, mutta sekään ei pysy enää itsestään pystyssä. Voi surkeuden surkeus.

Mutta ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin, saanko esitellä pinaattia.

"Aarrrh täältä minä tulen! Odotappas vain."

Ihanaa kun on kesä.

Keväästä

2011-05-28T04:18:00.000-07:00

Olen pitänyt pitkän blogi tauon tiedän. Koulu vei mennessään eikä kirjoittaminen lähtenyt käyntiin ei sitten millään. Anteeksi, mutta luulen, että tauko teki hyvää ja kouluun keskittyminen myös. Mutta nyt on ensimmäinen vuosi takana (huh hei!) ja ihanainen KESÄLOMA on täällä. Eilen pakkasin siis laukkuni ja ravistin kaupungin pölyt jaloistani seuraavaksi kolmeksi kuukaudeksi ja palasin kotoseutuni rauhaan. Pääni on täynnä ihania kesä asioita joihin saa keskittyä ja yhtäkkiä rupesi mieleni askaroimaan aivan huomaamatta blogin parissa.

Kevät on lempivuodenaikani, koska kaikki on vielä alussa, mitä tahansa voi tapahtua. Viime talven aikana innostuin suuresti ruuanlaitosta ja siksi halusin tänä kesänä kokeilla kasvattaa itse basilikaa, pinaattia, korianteria ja sen sellaista. Uhkarohkea yritys sinäänsä minulla ei ole kovin hyvää ansioluetteloa kasvien hengissä pitämisessä.

Viime talvella ostimme kerrostalo asuntomme keittiöön viherkasvin (lajia en kuollaksenikaan muista), jonka nimesimme Heikiksi. Traakisesti Heikki ei kestänyt Suomen synkkää talvea (voiko häntä siitä syyttää?) ja hän poistui luotamme ennen joulua. Täytyy sanoa, että Heikki ei ole ainoa kasvi joka ei ole kestänyt hellää huomaani. Toivotaan, että nyt on toisin.

Esikasvatin sisällä muummuassa kesäkurpitsaa ja viikko sitten siirsin ne ulos kasvimaalle ja istutin uusia siemeniä. Kaksi ensinmäistä kesäkurpitsan taimea sopeutuivat oikein hyvin muutokseen, mutta pelkään, että kohtelin loppuja liian raa-asti sillä ne eivät ole vieläkään toipuneet. Surkea näky.

Elämä on ihmeellistä, miten voi kaikki alkaa pienestä siemenestä? Jännitän suuresti onnistunko saamaan ruokapöytään itse kasvattamiani yrttejä, salaatteja, sipulia ja kesäkurpitsoja. Mahdanko höpistä itsekseni vai vieläkö jossain lymyää lukijoita? Jos ei niin huvitan itseäni, jos on niin onko jollakulla hyödyllisiä kasvatus vinkkejä? Tämä keltanokka ottaa niitä mielellään vastaan.

Neiti Kesäheinä

Juustokakkua ja takkiperunoita

2010-11-24T08:12:00.000-08:00

Pieni saamattomuus päässyt valloilleen kenties tässä marraskuun aikana? Voisin ottaa aimo tuimauksen lisää valoa elämään. Mutta iloa tuovat kynttilät, joululaulut, glögi ja joulutortut.

Tämä postaukseni liikkuu tänään gourmet maailmassa ja ajattelin jakaa muutaman kuningas reseptin. Täytin viime viikolla vuosia ja juhlan kunniaksi leivoin perinteisen suklaajuustokakun jota on ollut joka ikisillä syntymäpäivilläni siitä lähtien kun täytin viisi. Viisitoistavuotiaana opettelin leipomaan kakun itse ja muutamien epäonnistumisien (muistamme karmivat liivate möykyt) jälkeen olen onnistunut kiitettävästi.

HOVI-SUKLAAKAKKU

Tarvitset:

30g keksinmuruja (esim. digestive)= n.7 kpl
30g voita sulatettuna

täyte:

170g taloussuklaata
200g maustamatonta tuorejuustoa (itse käytän violaa)
1,25dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
2 keltuaista
2 valkuaista
2dl kuohukermaa
4 liivatelehteä

Leikkaa leivinpaperista irtoreunaisen vuoan pohjan kokoinen levy (halkaisija 22cm). Murskaa keksit esim. puulusikalla.

Sekoita keksimurska ja lämmin voisula ja painele seos lämpimänä vuoan pohjalle. Nosta pohja jähmettymään jääkaappiin.

Sulata suklaa vesihauteessa tai mikrossa. Lisää juustoon sokerit, keltuaiset, hieman jäähtynyt suklaa.

Tässä välissä kannattaa vaahdottaa valkuaiset ja kuohukerma. Ja siis erikseen taisin ensimmäisellä kerralla yrittää vaahdottaa niitä yhtäaikaa samassa kulhossa, kas kun ei onnistanut. Valkuainen on vaahdotettu kun se jää kulhoon kiinni kun se nostetaan ylös alaisin.

Lisää suklaajuusto-seokseen ensin vedessä liotetut sitten kuumaan veteen liuotetut liivate lehdet. Kokemus on osoittanut että veden kannattaa tosiaan olla kuumaa tässä vaiheessa mieluiten vielä levyllä kuumenemassa kun liivate lisätään. Tämän jälkeen sekoita vaahdot varovasti suklaajuusto-seokseen. Kaada seos vuokaan ja anna jähmettyä kylmässä mieluiten seuraavaan päivään.

Bon appetit!

Toinen resepti jota kokeilin tänään itse ensimmäistä kertaa on "Tuna and Sweetcorn Jacket Potato" eli noin vapaasti suomennettuna Tonnikala-maissi-uuniperunat. Rakastin takkiperunoita Lontoossa ja tänään kokeilin tätä todella helppoa ohjetta itse.

MAISSI-TONNIKALA-TAKKIPERUNAT

Pese muutama peruna huolellisesti ja laita ne kuorineen pellille uuniin 225 asteeseen noin 50-60 minuutiksi. Englannissa nämä perunat olivat valtavan kokoisia, mutta tavallisetkin käy hyvin. Leikkaa valmiisiin perunoihin ristin muotoiset viillot ja avaa perunat. Anna perunoille nokare voita ja ripaus suolaa.

Sekoita kulhossa tonnikalaa, kaksi lusikallista majoneesia ja maun mukaan pakastemaissia jonka voi keittää (ja maustaa sokerilla) tai jos on laiska kuten minä niin lämmittää vain yksin kertaisesti ilman sokereita mikrossa.

Lusikoi seosta kuumien perunoiden päälle, tarjoa vaikka vihersalaatin kera ja syö kuorineen kaikkineen. Miten voi jokin näin yksinkertainen olla näin hyvää?

Train Song

2010-11-04T12:51:00.000-07:00

Torstai iltana on perjaintai fiilis ja päässä soi junalaulu koska huomenna matkaan kohti Saloa. Haluan saunaan ja mietin onko liian aikaista joulutortuille ja glögille? Ulkona on niin laittoman harmaata ja epätoivoisen näköistä, että toivotan joulun mielelläni tervetulleeksi ja joulun jälkeen voi ruveta odottamaan kevättä. Marraskuu on kyllä vihoviimeinen kuukausi, ainoa positiivinen asia jonka siitä löydän on se, että syntymäpäiväni on sattunut sopivasti puolenvälin tienoille. Varmasti ihan vain siksi, että tässä ankeudessa olisi jotain hauskaa.

Feistin ja Ben Gibbardin coveri Vashti Bunyan laulusta Train Song, se on ihana.

Silkkitiellä

2010-10-30T09:03:00.000-07:00

Tänä käsittämättömän harmaana ja ankeana lauantaina lähdin suureen seikkailuu eli etsimään Espoon modernintaiteen museota Emma:a jossa tällä hetkellä on esillä 100% Silk - Kiinalaisen silkin tarina näyttely. Näytteillä oli upeita ja käsittämättämän vanhoja silkkejä 400-luvulta (neljäsataa!!!) ja kiinalaisia silkkivaatteita 1200-luvulta nykypäivään. Niin vanhoja, että sitä on vaikea käsittää.

Näyttelyyn kuului myös hyvin mielenkiintoinen dokumentti jalkojen sitomisesta ja lootusjaloista. Aihe oli minulle ennestään tuttu, mutta silti yhtä paljon kuin ennenkin tämä käsittämätön satoja vuosia kestänyt perinne pöyristyttää.

Pieniä ja siroja jalkoja ihannointiin niin paljon, että pienien tyttöjen jalkoja alettiin sitoa jotta saataisiin aikaan "täydellinen" lotusjalka. "Isojalkaiset" naiset olivat rumia ja ilman sidottuja jalkoja oli turha kuvitella pääsevänsä naimisiin, naimaton nainen taas ei ollut minkään arvoinen. Sitomisperinne jatkui aina 1930-luvulle asti. Ei ihme, että aihe on Kiinassa tabu, häpeällinen muisto, joka halutaan unohtaa.

Käynti Emma museossa oli siis antoisa, kiertelin myös muita taidenäyttelyitä ja tulin siihen tulokseen, että museo muistuttaa paljon Tate Modernia Lontoossa jopa siinä suhteessa, että se sijaitsee keskellä ei mitään. Olen muuten aika ylpeä itsestäni, että löysin Emmaan aivan itse, ilman kartaa, vaikka en ollut siellä koskaan ennen käynyt.

Paluumatkalla elämääni "lisäsi hohtoa" kun näin suomalaisen julkkiksen rautatie asemalla. Tosin en millään saanut päähäni missä tämä näyttelijä oli näytellyt saati sitten mikä hänen nimensä on, kuulin naisen äänen selvästi päässäni. Aikani pähkäiltyäni yhdistin hänet Puhtaat ja valkeat lakanat sarjaan joka tuli muistaakseni viimeksi telkkarista kun olin aika pieni. (Miitta Sorvali oikealla). Hyvä niin muuten en olisi saanut rauhaa koko iltana.

Asiaan

2010-10-29T07:56:00.000-07:00

Tällä viikolla päästiinkin sitten asiaan eli värjäämään!

Värjäys on varmaan maailmassa se ainoa homma jonka yhteydessä matematiikka ja laskeminen eivät minua niin hirveästi haittaa (muuten siis vihaan numeroita yli kaiken). Olen varmaankin sen verran pikkutarkka ihminen, että gramman ja millin tarkka mittaaminenkin on joissain määrin todella palkitsevaa (ei aina, mutta sopivassa määrin). Ja vaikka nämä edellä mainitut asiat eivät aina innostaisikaan kaikki ihanat värit saavat syksyn pimeydestä väsyneet silmät virkistymään.

Minusta on hauskaa miten ei aina voi tietää mitä tapahtuu värjäyskattilassa, lopputulos voi olla jotain ihan muuta kuin aluksi tarkoitti sekä hyvässä, että pahassa. Oppiminen voi olla ihanaa, voin oikein tuntea miten olen viisastunut tällä viikolla. :D Mutta kenties kaikkein mukavinta on se tekemisen meininki jota olen kaivannut. Kattilat pulppuavat ja langat lentävät ja ympärillä on hyörinää ja pyörinää.

Lauantai kävelyllä

2010-10-25T08:55:00.000-07:00

Hidasta elämää

2010-10-13T11:01:00.000-07:00

Ajan varastaminen on sujunut näinä kolmena päivänä vallan mainiosti vaan ei odotetulla tavalla. Ajatus siis oli se, että olen stressannut aika paljon kouluasioita viime aikoina ja tulin siihen tulokseen, että tämä peli ei vetele. Olipa koulu ja ala kuinka kiinnostavia tahansa liika on liikaa ja täytyy sitä olla jotain muutakin elämää, ettei ihan pimahda.

Ajattelin, että keksisin kaikkea mukavaa ja hauskaa jolla rikkoisin rutiinia ja tekisin ihan mitä huvittaa. Ja miten sitten kävikään? Minulla on ilmeisesti joku järjestelemis pakko kun ensin rupesin siivoamaan, sitten siirryin pyykkäämään, siitä järjestelemään valokuvia ja tänään kävin kaikki kenkäni läpi kenkärasvalla ja nanotekniikan ihmeellä kosteutta ja likaa hylkivällä suihkeella. Onko maailmassa mitää niin rentouttavaa kuin kenkien plankkaus? Ehkä sauna. Minusta se on ihanaa.

Kun olin työssäoppimassa morsiuspuku/juhlapuku vuokraamossa ehdottomasti lempi puuhaani oli putsata käytöstä tulleita miesten lakerikenkiä, minusta oli ihanaa nähdä miten mudanpeitossa olleet kengät alkoivat käsissäni kiiltää. Jos ei tästä tekstiilisuunnittelijan hommasta tule mitään niin minähän voisin ryhtyä kengänkiilloittajaksi tai suutariksi?

Tänään tein sentää hurjan tutkimus retken Vantaan Jumboon. Seikkailu se on sekin, varsinkin jos sen tekee ensimmäistä kertaa elämässä. Ostin itselleni uudet kengät (nyt kuulen miten kotijoukoissa kuuluu "Jaa vai taas!"). Mutta hei oli minulla ihan perustelutkin tällä kertaa, ulkona on nimittäin kylmä, mutta ei niin paljon pakkasta, että viitsisi ihan karvakengissä heilua. Välivuoden ajat ovat hankalia pukeutua, mutta joka tapauksessa olen erittäin onnellinen sillä nämä popot muistuttavat kovasti edesmenneitä raikkaita kenkiäni, joita olen kovasti kaivannut. Hassua miten sitä jumittuu käyttämään samanlaisia vaatteita vuodesta toiseen.

Slowlifea on ollut helppo toteuttaa tällä viikolla kun koulutehtävien saralla on ollut vähän hiljaisempaa ja kas kummaa kun päättää, että tänä iltana minä nyt en sitten tee yhtään mitään niin sitä huomaa että on kello yhteen asti tutkinut ihan vapaaehtoisesti silkasta mielenkiinnosta Amerikan puuvillaviljelyä. Pitää siis käyttää "kieltämispsykologiaa" useamminkin. Voi tosin olla,että tänään saatan sammua jo kymmeneltä (hulluksiko tässä on tullut!? tänään jo otin puolentunnin mittaiset päivätorkut). Mutta kai nukkuminen on slowlifea parhaimmillaan, varsinkin kun ulkona on kylmä ja miso keitto ramaisee mieltä ja peiton alla on niin lämmintä...

Kauniita unia.

Miten aikaa varastetaan?

2010-10-11T09:57:00.000-07:00

Tämä on kysymys jota olen pohtinut mielessäni.

Minulle on nyt toitotettu koulussa kerta toisensa jälkeen ajankäytön suunnittelun tärkeyttä. Vuorokaudessa on vain 24 tuntia ja ne on osattava käyttää tuottavasti. 7-8 tuntia käytän nukkumiseen, kuusi koulussa käyntiin, kaksi tuntia koulutehtävien tekemiseen (kaksi tuntia joka ainakin viimeviikkoina on venynyt ainakin neljätuntiseksi), sitten on aika joka menee yleiseen itsensä huoltoon, siivoukseen, pyykkäykseen, ruuanlaittoon ym. ym. Vuorokautta voisi mielestäni ihan hyvin jatkaa muutamalla tunnilla.

Kuitenkin tiedän että minulla on vielä varsin helppoa, tarvitseehan minun huolehtia vain yhdestä ihmisestä eli itsestäni. Nostan hattua kaikille teille jotka omistatte lapsia, vuoden kokemuksesta tiedän, ettei se aina ole helppoa.

Viime viikolla eteeni astui superihminen. Hän toimii päivisin kahdenlapsen kotiäitinä ja öisin pyörittää menestyvää yritystä, suunnittelee vaatteita lastenvaatemallistoon, tekee itse omat kotisivunsa alusta loppuun, osallistuu itse vaatteiden valmistusprosessiin, ottaa vielä tilaustöitä, hoitaa erään toisen yrityksen kirjanpidon ja opettaa. Eikä hän kuitenkaan näytä työtaakkansa alle uupuneelta, vaan varsin tasapainoiselta ja onnelliselta ihmiseltä. Missä välissä hän löytää aikaa nukkua tai levätä? Viimeaikoina olen tavannut enemmänkin näitä superihmisiä jotka taikovat jostain vuorokauteen lisätunteja. En ymmärrä.

Olen hämmästynyt ja hiukan säikähtänyt. Missä välissä tästä elämästä tuli kilpajuoksu ajan kanssa? Suunnittelen vielä elämäni tunneissa, mutta pelkään, että pikku hiljaa tunti muuttuu puoleksi tunniksi, puolituntia vartiksi ja vartti viideksi minuutiksi. Ei, ei, ei, mieleni nousee kapinaan elämän ”minuuttisuunnittelua” vastaan. Ajatuskin puistattaa.

Vuorokausi on siis 24 tunnin ajan jakso. Aamulla nousee aurinko ja illalla se laskee. Mutta muistan ajan, ei niin kovin kauan sitten, kun minä en vielä ajatellut päivääni tunteina. Aamulla heräsin, lähdin kouluun, tulin koulusta kotiin, leikin ja menin nukkumaan yöksi enkä seitsemäksi tunniksi. Yö oli määrittelemättömän pitkä aika joka oli päivien välissä. Kesäloma oli kesäloma, ei neljä viikkoa.

Luin tässä taannoin Geo lehdestä artikkelin Papua-Uusi-Guineassa elävästä alkuperäisheimosta, jonne aika oli saapunut uuden keksinnön kellon muodossa. Heimon päällikkö pohti asiaa tähän tapaan:

”Ennen kuin aika tuli meille, päivät olivat pidempiä. Ne olivat tarpeeksi pitkiä kaikkeen, mitä meidän piti tehdä”, hän sanoo hiljaa. Aika mitä se oikein tarkoitti? Yhtäkkiä ei enää riittänyt, että katsoi missä asennossa aurinko oli.”
Michael Obert, Geo 5-6/2010

Teen tästä sen päätelmän, että aikaa ei oikeasti ole olemassa, se on aikuistenihmisten hullu keksintö. Ja nyt kerro teille salaisuuden. Aion nimittäin huijata aikuisia, itseni mukaan lukien (olenhan ihan yhtä osallisena tähän keksintöön kuin muutkin).

Aion varastaa aikaa!

United Bubby Bears

2010-10-05T00:33:00.000-07:00

Palatakseni vielä viime lauantaihin kävimme myös katsomassa Senaatintorin vallanneita karhuja.

Nämä 142 karhua ovat maailmaa nähneitä ennen Suomea he ovat käyneet: Berliinissä, Honkongissa, Istanbulissa, Kitcbuhelissä, Tokiossa, Soulissa, Sydneyssä, Wienissä, Kairossa, Jerusalemissa, Stutgartissa, Pjongjangissa, Buenos Airesissa, Montevideossa ja Astannassa. Maailmaa nähneitä otuksia.

Voi olen niin laiska tänä aamuna. Luonnoskirja tuijottaa minua syyttävästi ja vaatii esitystekniikka harjoituksia, puhumattakaan ruotsin läksyistä... Mutta tämä on viimeinen kunnon taukoni ennen torstai iltapäivää, ei oikeastaan ennen viikonloppua ja haluan pitää sen itselläni tehden ei yhtään mitään. Tämä saattaa tietysti kostautua minulle myöhemmin. Jaa kai sitä pitää nousta tähän päivään.

Maja merenäärellä

2010-10-03T12:30:00.000-07:00

Kävin viime lauantaina ensimmäistä kertaa elämässäni Suomenlinnassa, enkä pääse yli sen kauneudesta. Muutan sinne koko loppuelämäkseni enkä muuta tee kuin tuijotan merta. Meitä suosi täydellinen syyssää ja valo. Syvä huokaus.

Illalla alkoi sumu nousta ja se kääri sisäänsä koko Helsingin. Kummallisin näkemäni sumu. Voi mikä päivä...

Nyt on lokakuu onhan?

2010-10-01T07:14:00.000-07:00

Tänään oli ihana vapaa etätyöskentelypäivä jota varten saimme suunnittelu tehtävän jossa inspiraatiota haetaan metsästä. Puolenpäivän aikaan lähdin isnpiroitumaan lähi metsää, jokainen päivä pitäisi aloittaa niin!

Vein myös eteenpäin ompeluprojektejani. Ompelin vanhasta mökiltä löytyneestä kankaasta tyynyn päälisen uuteen Ikeasta ostamaani höyhentyynyyn. Se on niin ihanan muhkea ja upottava.

Matkailu avartaa

2010-09-26T10:07:00.000-07:00

Tänä viikonloppuna siis tutustuin rannikkokaupunkiimme nimeltään Vaasa.

Kävin katsomassa modernintaiteen museossa Caj Bremerin valokuvanäyttelyn joka on aiemmin tänä vuonna ollut esillä Ateneumissa. Mielestäni yksi parhaita näyttelyitä tähän astisessa elämässäni. Bremerin valokuvat olivat koskettavia, nostalgisia, ajatuksia herättäviä ja täynnä lempeää huumoria. Kuntsissa näyttely nähdään syyskuun loppuun saakka.

(kuvat Caj Bremer)

Kuulin, että Vaasa on Suomen aurinkoisin kaupunki?

Sunnuntai kyllä helli meitä auringonpaisteellaan, mutta lauantai ei antanut armoa.

Vaasassa täytyy olla eniten patsaita kokoonsa nähden.

Mukava viikonloppu, jota ei pieni sade pilannut, ihan mukavaa oli vetäytyä neljän seinän sisälle suojaan sateelta ja tuulelta ja syödä itsensä uuvuksiin. Ja kotimatkalla näin junan ikkunasta kaunista syksyä ja Särkänniemen (huu). Miten tylsä ja väritön syksy olisikaan ilman ruskalehtiä?

Eikö nyt olekaan lokakuu?

2010-09-23T13:11:00.000-07:00

Pää alkaa vissiin olla vähän sekaisin, olin nimittäin koko päivän täysin vakuuttunut, että huomenna on lokakuun ensimmäinen päivä, käänsin jopa kalenterinikin jo lokakuun puolelle kunnes minua oikaistiin, että siihen on vielä viikko aikaa. Huh sentään aika menee nykyään niin nopeasti, että hyppään jo kokonaisia viikkoja yli tietämättäni! Ihan kamalaa kun tunnit menevät yhtä nopeasti kuin 15 minuuttia.

Mutta jo riittää. Aion huomenna karistaa Vantaan pölyt taakseni ja olla kokonaan täysin ajattelematta koulu asioita ja pitää vähän hauskaa. Ja sen muuten teen vaikka sataisi ja myrskyäisi! Lähden tutustumaan minulle uuteen ja ihmeelliseen Vaasaan, jossa kuulemma on perustettu Suomen ensimmäinen kirjasto ja jossa puhutaan paljon ruotsia. Ja mietin, että kenties Sigur Rossista voisi ottaa mallia ja opetella pitämään syksystä, kumisaappaat ovat seuraavana hankintalistalla.

Tässä on Sigur Ros ja huonostikäyttäytyvä muoriso.

Sadesäällä

2010-09-21T08:46:00.000-07:00

On se kumma miten yksi matto voi tehdä ihmisen onnelliseksi kun on kuukauden elänyt matottomana. Uusi ystäväni matto ja minä teimme tänään mielenkiintoisen matkan kaupasta kotiin bussilla, minä toisessa kainalossa mattorulla ja toisessa sinne tänne sojottava sateenvarjo, toivottasti en sokaissut kovin montaa ihmistä.

Perustin lattialle työhuoneeni jossa on loistava tehdä kotitehtäviä (tai olla tekevinään), omistan kyllä pöydänkin, mutta se ei ole yhtään niin hauskaa, eihän niin?

Välillä voin sitten ihailla viikonloppuna kotoa tuomaani äidin tekemää aivan ihanaa tilkkupeittoa.

Miettiä, että mitähän kivaa leffaa sitä katsoisi illalla.

Hörppiä Chai teetä taikamukista josta kaikki maistuu parhaimmalle, (mukilla on väliä ja teellä) ja kuunnella Noah and the Whale:a.

Pakko hehkuttaa, että Noah and the Whalen CD/elokuva The First Days of Spring on aivan loistava. En tiedä yhtään saako sitä käsiinsä Suomesta, toivottavasti.

Tänään ei haittaa sadesää.

Seitsemän

2010-09-14T11:00:00.000-07:00

Tiina Langan päästä antoi minulle tämän tunnustuksen. Kiitän erittäin kauniisti ja olen otettu. Odotan aina innolla mitä hienouksia käsityötaidon mestari on tällä kertaa loihtinut. :)

Tunnustukseen kuuluu siis kertoa itsestään seitsemän asiaa. Haastoin itseni haasteen pohjalta askartelemaan muutaman atc-kortin, koska viime kerrasta on kulunut aikaa. Ja kyllä alla näkyvä mössösuu on allekirjoittanut.

1. Olen ollut uskomattoman kiireinen viime viikolla ja tuntuu, että tahti vain kiristyy. Tänäänkin olisi pitänyt rustata koulutehtäviä, mutta sen sijaan olen tehnyt kaikkea muuta hauskaa (höm siivonnut). Viimepäivinä on tullut maalattua niin hirveästi väriopillisia tehtäviä, että huomasin tänään, että hiuksistani löytyy sinistä maalia, seinästä karmiinipunaista ja oven pielestä vihreää. Puhumattakaan maalista jota tursuu ulos korvista.

2. Kun olin 5-6 vuotias löysin kesämökkimme vinttikomerosta Retun. Retu oli oikeastaan aika ruma neulottu ruskea nalle joka oli täytetty matonkuteilla. Se oli unohtunut surullisena yksin laatikkoon murehtimaan ja sen toinen käsikin oli melkein irrallaa. Mutta Retusta ja minusta tuli heti parhaat ystävät, enkä mennyt minnekään ilman sitä ja mikä surku siitä syntyikään jos Retu kyläreissulla epähuomiossa unohtui! Tämä karhu on muistaakseni matkannut postipaketissa niin Jyväskylästä kuin Imatralta.

3. En ole koskaan ollut oikein luonteva kameran edessä ja en ole oikein innostunut poseerauskuvista. Ilme kertoo (yllä), että isä on taitanut sanoa "Meneppäs nyt seisomaan tuon aidan eteen, niin minä otan kuvan" :D.

4. En pidä talvesta, olen kesäihminen henkeen ja vereen. Kylmä ja pimeä masentavat ja on inhaa kun päälle pitää pukea tuhat kerrosta pysyäkseen lämpimänä. Tarvitsen valoa ja lämpöä. Lisäksi aina kylmät käteni ovat allergiset kylmälle.

5. Jos saisin valita minkä tahansa vuosisadan tai kymmenen jossa voisin elää, valitsisin seitsemänkymmen luvun. Olisin hippi, uskoisin maailmanrauhaan, kuuntelisin Joni Mitchelliä ja Simon & Garfunkelia päivät pitkät ja ompelisin kaikki vaatteeni itse.

6. Kaikki kirjani, DVD:ni ja CD:ni on järjestetty tarkasti värijärjestykseen.

7. Ostin tänään itselleni ihanan muumitalon pohjapiirros hiirimaton, mutta harmikseni se ei toimi hiireni kanssa. Höh ehkä pitää laittaa se seinälle?

Kyllä minun jotain piti sanoa, mitähän se oli?

2010-09-09T13:04:00.000-07:00

Olen opetellut väri asioita tällä viikolla ja on ollut kamala kiire. Vuorokausi on kamalan lyhyt aika.

Tätä juttua aloittaessani, minulla ihan totta oli joku pointtikin, mutta se taisi hukkua matkalla. Viikonlopun alku pyyhki ajatukset tyhjiksi. Jos koetan ensikerralla ajatuksen kanssa. :D

Vastamäkeen

2010-09-02T09:04:00.000-07:00

Uusi koulu, uusi asunto, uudet ihmiset, uusi elämä. Sen ei kai ole tarkoituskaan olla heti helppoa?

Pikku hiljaa sitä yrittää saada tätä uutta paikkaa, uutta elämää tuntumaan kodilta. Keskiviikkona sain itselleni sängyn ja se itsessään toi jo lämpöisemmän tunnelman. Ei ole sellainen olo, että on retkeilemässä. Aloin keräämään seinälle kollaasia vanhoista postkorteista, atc-korteista , ja muuten vain tärkeistä asioista. Omien esineiden esillä olo auttoi minua sopeutumaan Lontoossakin.

Minua inhottaa kun huoneessani kaikuu kun näpyttelen tekstiviestiä tai kloksautan hampaani yhteen. Tekstiilisuunnittelijalta puuttuvat tekstiilit. Päivärytmiin tottumistakin on, en voi käsittää, että koulusta pääsee jo kolmelta iltapäivällä. Viime vuonnahan minä aloitin siihen aikaan päivästä työt.

On paljon enemmän aikaa ajatella (hyvä vai huono asia?) ja on aikaa lukeakin (hyvä asia ilman muuta). Aloitin lukemaan Oxfordista kahden punnan kirjakaupasta (kaikki kirjat kaksi puntaa) ostamaani Peter Ferryn, Travel writing A story. Ostin sen koska kansi oli niin houkutteleva ja nimi mukava, tähän asti vaikuttaa lupaavalta.

Mieleeni jäi kirjasta eräs kohta jossa kirjan päähenkilö pohtii miksi alkoi kirjoittaa matkakertomuksia:

” I became interested in what we do and where we go to give our lives a meaning when we don’t or can’t find it at home, when life there becomes too staid and certain and we have to create challenges -even dilemmas- for ourselves because problems are interesting and important and life without them is neither. It is the reason that people join the circus, I think, drink too much, drive too fast, jump off things, jump in to things, climb things, run away from home and paddle in to the wilderness. It is also the reason they tell stories.”

Mielenkiintoinen ajatus. Tosin minä huomaan, että juuri ongelmien kohdatessa olen valmis vaihtamaan maisemaa. Vannon aina mielessäni, että muutan Australian aurinkoon. Typerää oikeastaan koska miksi ei Australiassa olisi ongelmia?

Juuri nyt yritän lohduttaa itseäni sopeutumisvaikeuksissani ja paluu kulttuuri shokissani: ”Proplems are interesting and important and life without them is neither. ”

Sound Of Silence

2010-08-31T07:22:00.001-07:00

Se on tätä elämätä

2010-08-27T11:49:00.000-07:00

Auringon kukat ovat voimissaan vielä viikonkin jälkeen, he ovat muuttaneet Vantaalle. Samaa ei voi sanoa Neiti Kesäheinästä.

Viime lauantaina lampsin loppuine kamppeineni maalipurkin kera uuteen asuntooni ja nukuin siellä ensikertaa aivan yksin. Hieman säpsähtelin porraskäytävästä kuuluvia ääniä, mutta mutterit, naulat ja kaapin kasaukset vilisivät sen verran silmissä, että sammuin aika pian. Viimeksi kun asuin kerrostalossa oli viisi vuotias ja siitä en kovin paljon muista.

Verhojen suuri puute osoittautui ongelmaksi heti alusta. En ollut ajatellut, että kuudennen kerroksen ikkunan ohi kukaan kävelisi aamutuimaan, mutta toisin kävi. Remottimiehet saapuivat ikkunani taakse kolkuttelemaan nostolavoillaan ja välillä tuntui, että he tulisivat seinästä läpi. Piti keksiä verhoviritelmä lakanasta ja pussilakanasta.

Touhuilu tuntui kyllä aluksi aika oudolta, kuin leikkisi kotia jättisuuressa leikkimökissä. Ensimmäiset kokkauksetkin on jo tehty tai totuuden nimessä on sanottava, että toinen vuokranmaksaja teki ja minä istuin tuolilla ja juorusin henkeviä ja vähemmän henkeviä ja vähän yskin ja niistin siihen väliin.

Kävi nimittäin niin, että onnistuin nappaamaan itselleni flunssan joka tietysti puhkesi ensimmäisenä koulupäivänäni. Positiivisena puolena on sanottava, että unohdin ihan tyystin jännittää, keskityin vain pitämään itseni kasassa kurkun alkaessa polttaa ja kuumeen noustessa. Annoin itsestäni varmaan hyvin pirteän ensivaikutelman ja pitikin sitten lähteä kesken päivän kotiin sairastamaan.

Flunssan aiheuttamasta uupumuksesta huolimatta takana on mukava ensimmäinen viikko. Opiskelun tuomat mahdollisuudet (sekä vähän paineet) vilisevät päässä, sen verran monta kertaa on sitä tosiasiaa hehkutettu, että muotoilun alalle oli tänä vuonna 1695 hakijaa ja 45 otettiin sisään. Läksyjäkin on pitänyt pitkästä aikaa tehdä. Ja meidät on heti imaistu tositoimiin ympäri Helsinkiä hakemaan materiaalia Helsinki Design Week:kiä varten.

Ensimmäisen vuoden muotoilun opiskelijoille annettiin tehtäväksi hajautua ympäri Helsinki, Espoo, Vantaata ja kerätä kännykkäkameroilla kuvamateriaalia Kaapelitehtaalle tehtävään suureen "kuvamosaiikkidiashow:hun" minä harhailin ryhmäni kanssa Arabian maisemissa ikuistamassa Helsingin vanhinta osaa. Ensimmäistä kertaa siellä käyneenä olin aivan haltioissani. Kuvamosaiikki on nähtävissä Kaapelitehtaalla 3.9 klo. 11.00-23.00.

Oli aika upeaa päästä ihan näin kylmiltään tekemään jotain tällaista. Jännityksellä odotan mitä ensiviikko tuo tullessa kun opiskelu ihan todella alkaa. Jos ensiviikolla jaksaisi taas tehdä jotain, sisustaa ja siivota, tutkia Helsinkiä ja käydä kaikissa niissä tapahtumissa joista on koululta saanut vinkkiä, ylipäätänsä tehdä muuta kuin maata raatona lattian rajassa patjalla pölypallojen kanssa (minulla ei ole sänkyä vielä kahteen viikkoon). Ei kyllä tule seuraavaan neljään vuoteen olemaan vapaa-ajan ongelmia, sen voin jo tässä vaiheessa sanoa.

Kreivin kainalossa

2010-08-20T21:46:00.000-07:00

Kreivi Gustaf Mauritz Armfelt (1757-1814)oli Ruotsin kuninkaan suosikki, hovimies ja upseeri, hän oli myös merkittävässä roolissa kun Suomen suurruhtinaskuntaa perustettiin. Aikansa suurmies joka asui Halikossa Joensuun kartanossa, jossa nykyään asustaa Björn "Nalle" Wahlroos.

Armfeltin näköispatsaan pystytys kirjaston pihalle on Halikon suurin tapaus (ainakin tietääkseni olenhan ollut poissa melkein vuoden) sitten vaakuna jupakan ja Ruotsin kuninkaan vierailun.

Kaikkein mukavinta tässä nykytaideteoksessa on se, että ihmiset saavat siihen itse osallistua ja istahtaa Kreivin viereen miettimään niitä ammoisia aikoja kun Halikkokin oli niin toisenlainen.

Aivan ihana idea! Niin, että pitihän minunkin käydä siinä istahtamassa.

Tämä koivukuja kulkee suoraan Joensuun (Åminnen) kartanolta Halikon kirkolle, nyt Kreivi Armfelt istuu kujansa vieressä.

Ja lisää Halikkolaista kulttuuria kerratakseni tässä on Majalan Krouvi joka toimii taiteilija talona, itsekkin olen täällä joku kesä käynyt taidekurssilla. Majala on muuten rakennettu kenekäs muun ellei juuri Gustaf Mauri Armfeltin piirustusten mukaan ja täältä löydettiin Halikon käädyt jotka ovat nähtävissä Suomen kansallismuseossa ja joiden pohjalta on tehty myös kalevala koruja.

Minä olin kiinnostunut Majalan vieressä olevasta pellosta josta saa poimia auringon kukkia. Tai ainakin minulle väitettiin, että niitä saa poimia, muussa tapauksessa saatte syyttää minua auringonkukka varkaudesta.

On se vähän erimeininki täällä kuin Lontoossa. Kun siellä halusin ostaa auringonkukan ja menin sellaista tiedustelemaan kukkakauppaan (nähtyäni niitä ensin sangossa kaupan edessä) sain vastaukseksi, että "Me myymme niitä vain kimpuissa. Ensi viikolla niitä saattaa olla yksittäisiä". En jäänyt odottamaan ensi viikkoon vaan lampsin ulos heidän hienosta kaupastaan metroaseman kukkakojulle josta viimein sain kyseisen kukan.

Ja mites täällä? Kävin poimimassa ilmaiseksi kokonaisen kimpun pellosta.

Saattaa muuten olla, että kirjoitteluni katkeaa pieneksi hetkeksi koska tänään muutan kovin lopullisesti Vantaalle, eikä uuteen asuntoon ole vielä hankittu netti yhteyttä. Palaan asiaan kun se on mahdollista. Nyt lähden maalipöntön kanssa matkaamaan niin pääsen vielä tänään maalaamaan seiniä, ihana sekasotku odottaa...

Halikosta

2010-08-20T10:03:00.000-07:00

Olen asunut Halikossa neljätoista vuotta elämästäni ja vaikka Halikko liittyi vuoden 2009 alusta uuteen Salon kaupunkiin ja alunperin olen kotoisin Itä-Suomesta pidän itseäni silti Halikkolaisena. Mie ja sie vaihtuivat jo kauan sitten ja mä ja sä, semmottis ja tämmöttis, hävöksis ja kui tulivat tilalle.

Suhteeni koti paikkaani on vaihdellut paljon, muistaakseni ennen Lontooseen lähtöä päässä pyöri sellaisia ajatuksia kuin "pois tästä tuppukylästä ja äkkiä", mutta vaikka mielessäni tiedän, että tänne en tuskin enää palaan, on paljon asioita joita tulen kaipaamaan.

Halikko on täynnä historiaa, historian kirjat mainitsevat sen ensimmäistä kertaa 1300-luvulla ja Halikon Rikala oli yksi merkittävimmistä satama ja kauppapaikoista viikinkiaikana. Täällä on myös vilissyt aatelisia, Halikossa onkin kokonaista neljä kartanoa Joensuu, Wiurila, Vuorentaa ja Tammenpää.

Tänään sain yksityiskierroksen Halikon kirkossa, kun vanhin ystäväni päiväkotiajoilta asti, lupasi vielä viimeisenä kesätyöpäivänään palata kirkkoon jossa on viettänyt kolme kuukautta kirkonoppaana ja näyttää sitä minulle. Onhan se minulle tietysti ennestään tuttu, tässä samaisessa paikassa on myös allekirjoittanut päässyt muunmuassa ripille, mutta sain tietää paljon uutta. Kirkko on rakennettu 1400-luvulla vaikka sitä on muutetukin niistä ajoista, viimeksi 1800-luvulla.

Kävin ensimmäistä kertaa elämässäni aatelisten hautausmaalla.

Oppaan mielestä minusta tulee yksi niistä mammoista jotka tulevat kirkkoon muistelemaan rippikoulu aikoja, kun rupesin muistelemaan miten noissa penkeissä sitä silloin rippikoululaisena istuttiin. Mutta kuule E me ollaan jo niitä mammoja, koska me ei muisteltaisi menneitä? :D

Alttarikaapin osa jonka arvellaan olevan peräisin kirkon perustamisen ajoilta.

Sain tietää monta mielenkiintoista tarinaa kirkosta, en kuitenkaan osaa niitä tässä oikein toistaa. Poiketkaa kirkossa ensi kesänä ja pyytäkää kirkon opasta kertomaan kirkosta, se on hyvin mielenkiintoista. Tänä kesänä käviöitä oli kuulemma ollut 1400, tai 1401 kun minut luetaan mukaan.

Jokainen on salolainen...

2010-08-20T06:10:00.000-07:00

...paitsi minä joka olen nykyään vantaalainen. Asian haara joka ei oikein kunnolla ole vielä iskeytynyt pääkalloon, mutta ehkä se jymähtää ensi lauantaina kun muutan Vantaalle lopullisesti (melkein kaikki tavarani ovat jo muuttaneet) tai viimeistään maanantaina kun alkaa KOULU. Voi hyvä ihme osaako sitä enää ollenkaan opiskella?

Mutta palatakseni tuohon otsikkoon, tarvitsen apua salolaisilta lukijoiltani. Miten se menee se 88.2:sen (Salon Seudun Radion) tunnari? Päässäni on ammottavia aukkoja ja tämä asia on häirinnyt minua koko päivän! Se menee jotenkin niin, että "Joka tytyydyy, joka tyttyydyy.... jokainen on salolainen" (Jostain syystä mielessäni lisään loppuun "edullinen, tuore, helppo" ja "Halikon hinaus", mutta ne taitavat olla eri rämpytyksiä.) Muistaakseni sitten vielä laulettiin, että Salon seudun radioooooo. Vai olenko sekoittanut kaksi eri radiota? Jos joku tietää pistäkää kommettia tämä asia kaivertaa mieltä, enkä saa rauhaa!

Harrastin tänään erittäin salolaista toimintaa käymällä torikahvilla tai isä kävi ja minä (kun en kahvia juo) kävin ostamassa kaikkien aikojen lempi jäätelöäni eli Pappagallon lakritsijäätelöä. Se on minulle kesän maku joka kuuluu yhdistää kirjasto reissuun ja Salon jokeen joka on nähnyt hehkeämpiäkin päiviä.

Ja kun tämä nyt alkaa vakavasti painua kotiseutu postauksen puolelle niin kerrottakoon vielä, että Salon tori tunnetaan myös torstaisista iltatoreistaan sekä syysmarkkinoista. Ja Salossa järjestetään tietysti myös Salon Lasten Laulukaupunki kilpailu, jota olin itsekkin joskus natiaisena katsomassa, mieleen on lähtemättömästi jäänyt "Tyttö Lapinmaan joka soittaa noitarumpuaan" vuodelta 1998.

Lille

2010-08-16T12:28:00.000-07:00

Pieni päivän piristys musiikkivideo jota katselin iltani ratoksi.

Lisa Hannigan, Lille

15. elokuuta

2010-08-15T03:18:00.000-07:00

Tänään vietetään Marjon, Marjattan, Marjan, Jaanan, Maritan, Marjutin, Mariannen, Marittan, Marjaanan, Marjukkan, Mariannan ja Jattan nimipäivää. Onnea siis heille kaikille ja myös itselleni!

Nämä kauniit kuvat ovat eiliseltä reissulta merenrannalle. Salon Vuohensaari oli kaunis tapahtumapaikka pienimuotoiselle "luokkakokoukselle". Kyllä kesä on ihanaa.

Ja ihanaa on nähdä ihmisiä joita ei ole nähnyt vuoteen.

Tulossa ja menossa samaan aikaan

2010-08-10T04:30:00.001-07:00

Jos vähääkään tuntee persoonaani tietää, että saatan olla pikkuisen kontrollifriikki silloin tällöin. Voin nousta keskellä yötä listaamaan mitä kummallisimpia asioita ja minulla oli tapana lajitella Pikku-G:n paidat värijärjestyksessä tummasta vaaleaan, puhumattakaan siitä kuin niiden piti olla täsmälleen yhtä leveästi viikattu. Olen melkein yhtä tarkka omien vaatteitteni kanssa.

Tosin kanssani asuvat ihmiset tietävät, että saatan saada aikaan myös aikamoista sekasotkua ja olen mestari levittämään asioita pitkin lattioita, mutta tätä kutsun "hallituksi kaaokseksi".

Tällä hetkellä päässäni ja huoneessa vallitsevaa kaaosta ei voi millään sanoa hallituksi. Lontoosta tultuani kippasin matkalaukkuni sisällön huoneeni lattialle ja sitten tajusin, että niiden laittamisessa kaappiin ei ole mitään järkeä, koska parin viikon päästä muutan pois kotoa. Päätös =kaaos joka ajaa minut hermoromahduksen partaalle, tämän kaaoksen keskellä eläminen käy kohta sietämättömäksi.

Voisin koota kaikki tavarani pihalle suureen kasaan ja tuikata koko roskan tuleen ja sitten istua tyhjässä huoneessani vanhoihin enkelilakanoihini kääriytyneenä. Mutta toisaalta se saattaisi aiheuttaan tarpeettoman palovaaran.

Toinen vaihtoehto on valtavan suuri arkistokaappi johon voisin säilöä koko omaisuuteni. A:n kohdalta löytäisin kätevästi aurinkolasit. S:n kohdalta suoristusraudan ja L:n kohdalta paperisen lohikäärmeen kiinalaiselta uudeltavuodelta.

Se ei oikeastaan olisi ollenkaan huonompi ajatus...

Sormien verryttelyä

2010-08-09T02:53:00.001-07:00

Lontoossa olessa pääni on täyttynyt kaikenlaisista visioista jotka kotiin päästyäni pitää toteuttaa. Yksi niistä on kasvaneelle pinssi/rintamerkki kokoelmalleni taulu jossa ne pysyvät nätissä järjestyksessä ja pääsisivät esille. On muuten ollut ihan kauheaa kun ei ole voinut tehdä mitään tällaista niin pitkään pitkään aikaan.

Taulu syntyi siis vanhasta ilmoitustaulusta ja vanhasta taulusta, jossa on joskus ollut kuivakukka asetelma.

Minusta nämä harmaat kehykset ovat aivan ihanat! Aluksi piti poistaa vanha hieman vaahtomuovia muistuttava, inhottava, murentuva aines johon kuivakukkkia oli tökitty.

Alta paljastui salakirjoitusta! :D

Sitten siirryin "puuverstaan" puolelle Tämä on kyltti jonka olen nikkaroinut joskus vuonna nakki ja makkara ala-aste aikoina pikku varastoomme. Se oli sitä aikaa kun oli aina inttämässä "Saanko mä vuolla keppejä? Pliiiis?".

Poistin korkkitaulun kehyksestään. Homma joka oli helpommin sanottu kuin tehty, mutta vähän väkivaltaa, taltta ja vasara ja aika paljon hermoja auttoi. Mittasin ja merkitsin korkkitaulun sopivan kokoiseksi upotettavaksi kehykseen.

Ja sahasin sen oikean kokoiseksi luultavasti hyvin vaarallisessa sahausoperaatiossa.

Tadaa! Tästä saisi tällaisenaankin ihan mukavan ilmoitustaulun, mutta minulla oli vielä muita suunnitelmia.

Kaivoin esille värjäämäni kankaat ja pitsit pitkästä aikaa ja istuin ompelukoneen ääreen ensimmäistä kertaa vuoteen. Ihan tutulle tuo tuntui, ei ole päässyt ammatti unohtumaan.

Päälystin korkkitaulun kankaalla ja kiinnitin nurjalta puolelta kiinni niittipysyllä.

Ja sitten vain sujautin valmiin pohjan kehykseen.

Ja vaikka itse sanonkin niin lopputuloksesta tuli mielestäni aika kiva. Juuri sellainen kuin ajattelin.

Breaking news

2010-08-09T02:12:00.000-07:00

Käykö kenellekään muulle niin, että lomalla on kiireisempi kuin muulloin? Olen juossut paikasta toiseen ja tehnyt sitä ja tätä niin ettei blogaamiselle ole jäänyt yhtään aikaa vaikka aiheitakin olisi löytynyt. Pitänee siis alkaa uutisilla, ei kai haittaa, että nämä ovat 50 vuotta vanhoja? Selasin taas vanhoja 60-luvun Apu-lehtiä mummon mökillä ja tässä tulos:

On niitä tähdenlentoja ollut ennenkin...

New Yorkissa on tapahtunut jännittävä pankkiryöstö.

Mitä mieltä olet Nipsu?

Laiturilla tapahtunutta

2010-08-05T11:59:00.000-07:00

Ajattelin, että olisi hauskaa kesälukemisena uudelleen lukea norjalaisen Ellinor Rafaelsenin Katja-sarjaa, jota tuli teini-ikäisenä luettua. Erityisesti tietysti houkutti "Katja au pairina", jostain syystä.

Mökin pihamaa sitten raikui öhähdyksistä ja pöhähdyksistäni kun kokemuksen syvällä rintaäänellä kritisoin kirjaa, joka muuten sijoittuu minnekäs muualle ellei Lontooseen. Täytyy tosin myöntää, että Katjan ensimmäinen houstäiti muistutti pelottavasti erästä naisihmistä jonka edesottamuksista sain koko viime vuoden kuulla. Naulankantaan osuva lainaus kirjasta:

"Kuinka hän kehtaisi sanoa itsensä irti näin pian? Mistä Jadet löytäisivät yhtäkkiä uuden apulaisen? Mutta eivät hekään olleet noudattaneet sopimusta. Katjanhan oli pitänyt hoitaa lapsia ja tehdä kevyitä kotitöitä. Eikä häntä myöskään kohdeltu kuin perheen jäsentä. Miksi hänkään siis piittaisi sopimuksesta?"

Niinpä!

Muuten en kehota seuraamaan Katjan esimerkkiä. Aika äkkiä muistin, miksi aikanaa lopetin sarjan lukemisen. Minua ärsyttää suuresti Katjan typeryys ja sinisilmäisyys, kirja sarjan ideanahan on, että Katja joutuu "tahtomattaan" ympärimaailmaa matkustaessaan yhteen jos toiseen pulaan. (Minusta tuo kirjan kansi kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.)

VAROITUS SPOILAUS VAARA!

"Tapaan sattumalta klubilla ventovieraan pojan joka muittamutkitta tarjoaa minulle au pairin paikkaa tuntemassaan perheessä. Juuri sopivasti kun asiat edellisessä perheessä eivät mene toivotunlaisesti! Tapaan perheen äidin KERRAN ja iloisena muutan kimpsuineni ja kampsuineni perheeseen josta en oikeastaan tiedä YHTÄÄN MITÄÄN jo seuraavana päivänä (tosin puolustuksekseni on sanottava, että houstäitini heittää minut kovin epäoikeudenmukaisesti pihalle). Yllätys yllätys perheen isä osoittautuu väkivaltaiseksi ja koko perhe ystäväpiireineen liikkuu alamaailmanpiireissä.

Lähtiessäni tanssimaan jätän käsilaukkuni klubilla rauhallisesti tuolin selustalle ilman valvontaa ja yllätyn suuresti kun huomaan, että se on varastettu. (Oh shit! Really?) Ja välillä pohdiskelen tuskaisena "En kai minä taas ole joutumassa pulaan!" (ei et ollenkaan) ja niin edelleen, kunnes päädyn kadulle asunnottomana..."

En päässyt edes puoleen väliin kun tajusin, että ei ehkä maksa vaivaa lukea kirjaa loppuun. Mietin, että on se hyvä, että oma au pair vuoteni ei sentään ollut noin vauhdikas ja lähdin etsimään suomalaista maalaisromantiikkaan.

Lontoon loma, tiistai

2010-07-31T05:27:00.000-07:00

Viimeinen päiväni Lontoossa alkoi aamiaisella Kitchen & Pantryssä ja jatkuin Oxford Streetin hälinään ja viimeisen kerran Piccadilly Circukselle.

Päädyimme myös British Museumiin.

Tämä oli viides kertani kysyisessä museossa, mutta se, että en ollut vieläkään kyllästynyt kortoo jotain museon laadusta. British Museumista kun löytää hyvin mielenkiintoisia muumiota ja muita egyptiläisiä asioita sekä kreikkalaisia temppelin raunioita.

Kaiken tämän lisäksi jokainen kerta tuntuu minusta opintomatkalta kauniiden esineiden maailmaan.

Mutta nyt aika jättää Lontoo taakse ja lähteä nauttimaan Suomen kesästä. Poistun hetkeksi internetin ihmeellisestä maailmasta ja suuntaan kohti mökkiä ja mummolaa, järvenrantaa ja saunaa...

Lontoon loma, maanantai, Oxford part 2

2010-07-31T03:26:00.000-07:00

Maanantaina olimme E:n kanssa jo aivan kypsiä jättämään Lontoon turisti-ihmispaljouden, Oxfordin reissu tuli siis aivan oikeaan paikkaan. Tämä oli toinen reissuni tähän yliopisto kaupunkiin. Ensimmäinen reissuni toukokuussa oli säältään jäätävä ja sateinen, olikin mukava kävellä Oxfordin katuja ilman sinisiä sormia. Paljon uuttakin tuli koettua...

En tajua miten tämä Alice Shop on voinut mennä minulta ohi viime kerralla?

En pystynyt pitämään näppejäni erossa "Hullun Hatuntekijän teestä" tai "Syö minut mansikkahillosta".

Christ Church College part 2.

Olen puhunut viime Oxford postauksessani puppua olen siitä kovin pahoillani, mutta ihminen minäkin vain olen. Tämä on nimittäin The Radcliffe Camera ei se rakennus jonka väitän olevan se. (Tuota silloin oli kylmä? :)

Oxfordissa on minusta ihanaa se, että se on niin pieni (verrattuna Lontooseen). Joka paikkaan voi kävellä ja polkupyöri näkee joka paikassa. Vaikka opiskelijat olivat kaikonneet kaupungista ja paenneet kesälaitumille, on paikassa silti aivan oma tunnelmansa.

Syömässä kävimme Yo Sushissa.

Ja tietysti lopetimme Oxfordin vierailun kävelyllä ihanalla Oxfod Canal:illa.

Nam nam Nami...

2010-07-30T12:36:00.000-07:00

Eilen oli laiska laiskottelu päivä ja tänään oli vuorossa perinteinen shampanja-picnik omenatarhassa (vaatimattomat huvit). Picnikkiä varten leivoin Piirakkaa Lumikin tapaan.

Oli muuten autuaallisen ihanaa leipoa ilman, että vieressä neuvoja antaa näsäviisas kahdeksan vuotias.

Perinteisiin herkkuihin kuuluvan suklaiset mansikat. Viltin antimista olivat kiinnostuneet niin ampiaiset/mehiläiset sekä, eräs tietty hupsu kissa nimeltään Nami. Siinä on kyllä niin hupsu ja hellyytävä otus.

Hmm tämähän tuoksuu hyvälle!

PIIRAKKAA!!!

Et ole tosissasi, enkö muka saa sitä?

Ovelin tekniikka tuntui olevan vaivihkainen loikoilu ja venyttely tarjottimen vieressä ja sitten mansikkapurkin varastus nopealla tassun liikkeellä. Anteeksi vain Nami, mutta liikkeesi ovat hieman ennalta arvattavat. :D

Piirakkaa...

Lontoon loma, sunnuntai

2010-07-30T07:22:00.000-07:00

Sunnuntai aamupäivällä kävimme Dennis Severs Housessa Spitalfieldsissä. Se oli yhtä upea kuin viimekerrallakin.

Söimme Wagamamassa.

Tutkimme Old Spitalfields Markettia ja Brick Lanea.

Kävimme Museum of Londonissa, mutta valitettavasti juuri kun pääsimme kiinnostavimpaan osioon 1700-luvun vaatteisiin ja muotiin ja lähihistoriaan yleensäkin, ilmoitettiin, että museo suljetaan. :( No ainakin tiedän minne menen käymään seuraavalla kerralla Lontoossa. (Huomatkaa, että vuosikaan ei riittänyt kaiken näkemiseen.)

Minulla oli loistava idea, että menisimme takaisin Chiswickiin bussilla. Mikäs sen mukavampaa kuin katsella nähtävyyksiä bussin ikkunasta? Ideana loistava, mutta toteutus sukkasi kun bussit eivät millään meinanneet toimia ja ihmisiä oli paljon ja joka paikassa. Oli kyllä mielenkiintoinen ja hermoja riistävä reissu Lontoon halki, jonka aika todistimme jos minkälaista tapahtumaa ja jättikokoisia kyniä.

Lontoon loma, lauantai

2010-07-30T06:22:00.000-07:00

On joksekseen omituista ja kaukaista kirjoittaa Lontoosta kotona olohuoneenpöydän ääressä, mutta yritän parhaani. Meillä oli ystäväni E:n kanssa kolme hyvin toiminnan täyteistä päivää Lontoossa, aika jossa tietenkin yritettiin nähdä koko kaupunki.

Alla Turham Greenin kirkko, Chiswickissä.

Lauantai aamupäivällä vierailimme Westminster Abbeyssä. Se on komea, suuri ja ja täynnä patsaita. Sisään pääsymaksu on aikuiselle 15 puntaa, opiskelijat saavat alennusta ja hintaan sisältyy audio quide.

Westminster Abbeyn historia ulottuu niinkin pitkälle kuin vuoteen 960. Nykyisen kirkon rakennutti vuonna 1245 Henry kolmas. Kaikki Englannin kuninkaat ja kunningattaret on kruunattu täällä vuodesta 1066 ja seitsemäntoista monarkkia on myös haudattu kirkkoon.

"Runoilijoiden nurkkauksesta" (Poets corner) löytyy myös muistomerkit niin William Shakespearelle, Jane Austenille, Lord Byronille kuin John Keatsille. Muutama hyvin kuuluisa hautakin löytyy kuten Charles Dickensin ja George Frederic Handelin.

Historian jälkeen suunnattiin Notting Hillille Porttobello Roadille.

Ja illalla oli vielä kulttuurin vuoro teatterin muodossa. Pitkä aikainen haaveeni on ollut päästä katsomaan Agatha Christien The Mousetrap, Hiirenloukku. Se on maailman pisimpään yhtäjaksoisesti esitetty näytelmä (vuodesta 1952). Teatteri on aika pikkuruinen, näytelmä hauska ja hahmot erittäin koomisia, juoni valitettavasti hieman ennalta arvattava. Arvasin kuka murhaaja oli, mutta älkää luulkokaan, että sen paljastaisin sitä teille, olen luvannu sulkea suuni. :D

Onnellinen olen kuitenkin, että sain nähdä Hiirenloukkun, se on nimittäin yksi niistä asioista jotka ovat listallani "Haluan ehdottomasti kokea elämäni aikana". Tosin olen huomannut, että suuret odotukset saattavat usein latistaa odotetuimmankin kokemuksen ja yllätykset taas piristää surkeimmankin päivän.

Tyttö tuli kotiin

2010-07-29T06:59:00.000-07:00

Kotona ollaan suuren pakkaamisoperaation, lentokentällä henkilökunnan kanssa tappelemisen ja matkalaukkujen raahaamisen jälkeen. Täytyy sanoa, että viileän lentokoneen jälkeen subtrooppinen lämpöaalto iski aika rankasti vastaa. Siis täällä on OIKEASTI näin kuumaa ja kosteaa!?

Oli hieman hassua raahata talvitakkia käsivarrella (se ei enää vain kerta kaikkiaan mahtunut matkalaukkuihin). Mietin mitä olisin sanonut lentokentällä jos joku olisi ihmetellyt "Don’t you know anything about geography? I’m going to Finland and there is snow all through the year! Ice bears live in streets of Helsinki." Hahaa olisikohan mennyt läpi. :D Onneksi ei kukaan välittänyt.

Kyllä kotona on mukavaa. Voi kävellä paljain jaloin nurmikolla pelkäämättä lasin paloja (ja sitten astua ohdakkeen päälle), voi napsia toisesta puskasta viinimarjoja, toisesta vattuja ja syödä ruisleipää. Olla kuin kotonaan ja juuri niin laiska kuin haluaa. Tosin on yllättävän vaikeaa vain rauhoittua ja tietää, että tänään ei tosiaan tarvitse tehdä mitään tai lähteä minnekään, mutta kaikkeen tottuu.

This is London calling for the last time

2010-07-27T17:12:00.000-07:00

Neiti Kesäheinä kukkuu valveilla ja kello on kääntynyt jo sunnuntain puolelle. Minä olen TÄNÄÄN kotona. Tänään. Vielä tänä samana päivänä. Ei huomenna. Tänään...

Olemme E:n kanssa juosseet ympäri Lontoota viimeiset neljä päivää, sekä käväisseet Oxfordissa. Jalat alkavat sanoa itsensä irti ja samoin myös hermot, ihanaa päästä tästä ihmispaljoudesta pois. Matkalaukkujen kanssa on käyty mielenkiintoisia hetkiä, eikä pikku huoneeni enää muistuta minun huonettani vaan se on oudon alaston. Kaikki muut ovat jo lähteneet M, Rr jopa Pikku-G ja R. Nään sieluni silmin miten Pikku-G tähyää kaukaisuuksissa kohoavia Pyramideja Egyptin auringossa. En oikein tajua tätä kaikkea.

Viimeistä postausta Lontoosta ei voi olla tekemättä ilman The Clashin, London Callingia.

Kiitos ja kumarrus kaikille jotka ovat jaksaneet lukea Lontoon vuodestani. Tosin aikomukseni ei ole lopettaa kirjoittamista, eikä Lontookaan ole vielä ihan käsitelty loppuun.

So to be continued soon...

Ps. Ihana palata kotiin, mutta kyllä tätä Lontoota tulee varmaan vähän ikävä.

Kynäni on juuri sopivan terävä

2010-07-26T14:18:00.000-07:00

Isoäiti sanoi minulle tässä eräänä päivänä, että olen kyllä ensimmäinen heidän aupaireistaan joka on näin perusteellisesti kiertänyt Lontoota, olen käynyt jopa monissa paikoissa joita hän ei ole koskaan nähnyt vaikka on suurimman osan elämästään Lontoossa asunutkin.

Minä tulin tänne nähdäkseni ja kokeakseni Lontoon ja sen tein.

Jo pienestä pitäen minulla on ollut kauhea hinku maailmalle, me emme perheeni kanssa matkustelleet ulkomaille Tallinnan ja Ruotsin reissuja lukuun ottamatta, mutta ahmin kirjoja kuin hullu. Jostain syystä lapsuuden suurimmat suosikkikirjani liittyvät kaikki matkusteluun, kuten Enid Blytonin seikkailu kirjat, muistan lukeneeni Seikkailujen laivan kerta toisensa jälkeen, rakastin Kreikan saariston historiasta kertovia kohtia ja pullolaivaan piilotettua aarrekarttaa joka johti Andran aarteen luo! Taisin kyllästyttää leikkitoverini ainaisilla aarteen etsintä leikeilläni.

Maailman ympäri 80 kymmenessä päivässä on myös tullut käytyä muutaman kerran läpi, merkkasin Phileas Foggin matkareitin pienillä sinitarran paloilla karttapalloomme ja vannoin, että vielä joku päivä tekisin saman maailmanympärysmatkan. Sinitarran jäljet ovat vieläkin nähtävissä karttapallon pinnassa…

Myöhemmin rakastuin Agatha Christien murhamysteereihin (15-vuotiaana en muuta lukenutkaan), Jane Austeniin sekä P.G Wodehouseen. On aika jännään, että olen saanut elää sitä Englantilaista elämää ”jota olen elänyt” kirjojen kautta tähän asti, vaikka onhan se tietysti todellisessa elämässä kovin erilaista. :)

Parasta onkin ollut vieraassa maassa asumisen ja siellä vierailemisen ero, jonka olen ymmärtänyt. Alussa olin kuin duraselpupu hyppien sinne tänne ja peläten, ettei yksi vuosi riittäisi kaiken näkemiseen! Voi sitä energian määrää. Kolmen kuukauden jälkeen luulin jo tietäväni Lontoon läpikotaisin, osasin laittaa please ja sorry oikeisiin paikkoihin, kunnes tajusin, että en tiedä vielä puoliakaan. Ja lopulta kun suurin osa nähtävyyksistä oli käyty läpi aloin arvostaa vähemmän ilmeisiä asioita ja tajusin, että minusta oli huomaamattani tullut osa tätä paikkaa.

Olen nähnyt upeita paikkoja puistoja, museoita ja teatteri esityksiä, Big Benin useammin kuin olisi tarve. Mutta minä jään kaipaamaan ”minun” puistossani vaeltamista, krikettikentän laidalla vaakatasossa loikoilua. Sitä vanhaa ryppyistä tummaa miestä joka aina istahtaa iltakävelyllään kiviaidalle hengähtämään. Punaisen bussin yläkerrassa matkustamista, mistään ei näe niin paljon elämää.

Budsaran nuudeleita, kahvila tapaamisia ja chai lattea. Piknikkejä Thamesin rannalla ja kauniita taloja. Popcornin tuoksua elokuvateatterin aulassa raskaan työpäivän jälkeen. Kaiken maalaisia, karvaisia ja kielisiä ihmisiä. Maanantai iltojen maalaus tunteja. Isoäidin juttuja ja kanapiirakkaa. Sitä, että saatan tavata tutun ihmisen bussi pysäkillä tai kaupan kassajonossa ja pysähtyä juttelemaan. Kieltä. Ystäviä ja pieniä hetkiä.

Tulin, näin, voitin ja kohta lähden kotiin, mutta se ei tarkoita, että maailman valloitus loppuu tähän.

Kaikki kuvat Chiswickistä aupair vuoteni aikana.

Merkkejä

2010-07-25T15:32:00.000-07:00

Lontoon lomaa on nyt kulunut kaksi päivää, aika on kulunut mukavasti, mutta saanut kaaottisia piirteitä. Jostain syystä minä ja E aina onnistumme säheltämään yhdessä. :D

Muistetaan vaikka eräs tietty päivä Kööpenhaminassa viime kesänä, siihen liittyy särkeviä jalkoja, sadetta, ukkosmyrsky ja joukko japanilaisia turisteja, tämänpäiväinen bussi seikkailu Lontoon halki oli melkein siihen verrattavissa. Mitäpä pienistä onpahan ainakin jotain jota taas muistella kiikkustuolissa "Muistatkos Marjo silloin Lontoossa...?". Kirjoitan Lontoon lomastani tarkemmin kotiin päästyäni.

Minulle on annettu nyt muutamana aamuna hienovaraisia merkkejä, että minun olisi aika lähteä Lontoosta...Lauantai aamuna tämä kyltti ja sunnuntai aamuna aamiaspaikassa soinut The Animals:sin "We Gotta Get out of This Place". I get the hint ja huomenna suuntaankin kohti Oxfordia.

Kesämökki

2010-07-23T15:35:00.000-07:00

Olette varmasti aivan kyllästyneitä ainaiseen hehkutukseeni Chiswick Housesta, mutta en voi sille mitään, että se paikka on vienyt sydämeni. Olen nähnyt sen muuttuvan vuoden aikojen vaihtuessa ja vaeltanut siellä kun olen kaivannut rauhaa. Melkein jokaisen Lontoossa käyjän olen sinne raahannu. Tänään saapunut ystäväni E ei ollut poikkeus. :)

Nämä kuvat ovat sekaisin tältä päivältä ja parin päivän takaa jolloin vierailin ensimmäistä kertaa talossa sisällä ja ihailin sen samettitapetteja (sisään pääsy 5 puntaa). Voisin toistaa itseäni, mutta en sitä tee (koska minun pitäisi jo olla nukkumassa), sen sijaan laitan linkin lokakuiseen postaukseeni, jossa kerron paikan historian pähkinän kuoressa. Minulle tämä paikka on ollut henkireikä suurkaupunki elämän keskellä.

Vaikka kuinka haluasin uskoa, että syksy ei ole tulossa kertovat jostain ilmestyvät kultaiset lehdet toisenlaista tarinaa...

Tänään minulla oli siis viimeinen työpäivä joka ei oikeastaan ollut pitkä ollenkaan. Hassua oikeastaa luulin, että nämä kaksi viimeistä päivää olisivat rankkoja, mutta minulla on ollut kauhean hauskaa Pikku-G:n kanssa ja olen liihoitellut onnenpilvi seitsemällä. Tosin M:lle oli surkeaa jättää hyvästit, mielessä on vakaa aikomus matkustaa ensivuonna Wieniin.

Nyt on hieman hämmentynyt olo. Kävin tosiaan hakemassa ystäväni E:n lentokentältä ja tuntuu hyvin hassulta, mutta mukavalta, että hän on täällä. Huomenna pääsen minäkin ensimmäistä kertaa elämässäni nauttimaan Lontoon lomasta. Oi kesäloma<3

Good night..

From Chiswick with love

2010-07-22T05:33:00.000-07:00

Aika alkaa vetää viimeisiään ja kohta pitää jättää tälle paikalle hyvästit. Olen kyllä ollut mahdottoman onnekas kun olen saanut asua vuoden näin kauniissa paikassa.

Viime viikonloppuna kävimme Rr:n kanssa heittämässä hyvästit Patisserie Valerien mansikka leivoksille. Me kun yksitoista kuukautta sitten tapasimme toisemme ensimmäistä kertaa tässä samaisessa kahvilassa. Puhua pälätimme niin innoissamme, että unohdimme maksaa ja vain muina miehinä kävelimme ulos. :D Minä tosin kävin maksamassa seuraavana päivänä koska omatunto ei kestänyt ja halusin naamani näyttää paikassa vielä uudestaankin.

Voi hyvänen aika en tiedä mitä tästä vuodesta olisi tullut ilman sinua Rr. Olisin varmasti lähetenyt seuraavalla maitojunalla takasin. Ajatelkaas, että meistä on tullut sen verran erottamattomat, että Suomeen päästyämme käymme samaa koulua ja rupeamme vielä kämppiksiksikin. :)

Eilen oli myös vuorossa sydäntä särkevät jäähyväiset Budsaralle. Lontoossa on kaksi Budsara ravintolaa Chiswickissä ja Fulhamissa ja molempien ravintoloiden henkilökunta tuntee meidät. Se kertoo, että muuteman kerran on tullut täällä käytyä syömässä. Number 84 please, with chicken...

Kävin tänään ostamassa houstperheelleni kiitos kukkaset. Huomenna on viimenen työpäiväni (ja sitten olen vapaa!) ja samalla käyn noutamassa ystäväni E:n lentokentältä. Vietämme hänen kanssaan muutaman päivän Lontoon kaupunkilomaa ja sitten ensi keskiviikkona otan siivet ja lennän koti-Suomeen. Ensi viikolla tähän aikaan olen jo kotona!

It's over now the music of the night

2010-07-18T13:42:00.000-07:00

Viimeinen "normaali" Lontoon viikonloppu meni ohi ajatustakin nopeammin. Tuntui, että vain avasin ja suljin silmäni ja se meni. Olen auttanut suomesta tulleita tuttuja maailman matkaajia, olen istunut kahviloissa ja ravintoloissa ja syönyt niin paljon, että sain itseni vetää ylös portaita. Matkustanut täyttäkin täydemmissä tubeissa ja tullut siihen tulokseen, että kesän ja turistien tultua Lontoon väkimäärä on lisääntynyt tuplasti.

Olen ostanut kallista teetä ihanaisesta Fortnum & Masonista joka on sijainnut Piccadillyllä vuodesta 1707. Tämän paikan näyteikkunat ovat yksi kauneimmista asioista minkä tiedän.

Kävellyt verkkaiseltaan Trafalgar Squarelle, National Galleryn ohi. Minulle tulee nykyään hyvin harvoin sellaisia välähdyksi, että " Ah olen Lontoossa", mutta Launtai iltana koin sellaisen muuteman sekunnin huikaisun. Aika jännää...

Lauantai illan kruunasi The Phantom of the Opera, Hänen majesteettinsa teatterissa.

Minulta meni kylmiä väreitä koko esityksen ajan siitä lähtien kun suuri kristallikruunu nostettiin teatterin kattoon ja ensimmäiset "The phantom of the opera is there...!!!" sävelet alkoivat kaikua. Aivan mahtava, en osaa muuta sanoa.

Minulla siis oli aika kiva viikonloppu. Nyt pitää vielä jaksaa viimeinen viisi päivää töitä ja sitten alkaa minullakin vihdoin kesäloma! Ja jos joku tulee nyt minulle jotain sanomaan syksystä niin... Oikeastaan voidaan välttää koko s-sanaa eikö? Vielä on kesää jäljellä!

Please give me blood!

2010-07-17T03:05:00.000-07:00

Kuka arvaa, kuka arvaa mitä elokuvaa olin eilen katsomassa?

Kymmenen pisteen vihje se sisältää vamppyyreja, susia ja paaaaaljon ihmissuhdedraamaa. Muuta en sano.

Tuo ottamani kuva sopi aiheeseen liian hyvin, en voinut vastustaa. :D

Grease is the word

2010-07-15T11:49:00.000-07:00

Minulla oli tänään kunnia käydä katsomassa Pikku-G:n koulun kevätnäytelmää ja kuten otsikosta voi päätellä oli kyseessä Grease. Aivan ihana! :D Tässä puhuu nyt sitten vannoutunut Grease fani ja olin aivan yllättynyt miten hieno show oltiin saatu kokoon. Näytelmän pääosassa olivat koulun yksitoista/kaksitoista vuotiaat kuutosluokkalaiset jotka siirtyvät ensi vuonna ylä asteelle, mutta Pikku-G ja muutama muu valittu kolmas luokkalainen pääsi lavalle laulamaan "Blue Moon, you saw me standing alone, Without a dream in my heart, Without a love of my own". Oih sydämeni suli. :)

Jo monta viikkoa päivät ovat kuluneet Pikku-G:n laulaessa Greasen tahteja. Meille on vihdoinkin löytynyt jotain yhteistä! :D Korvaani on kuiskutettu "You know that boy walking in front of us? He is playing Kenickie in Grease!" Minulle on kauhisteltu kuinka kaikki kuorolaiset joutuvat käyttämään huulipunaa jotta suunliikkeet näkyisivät peräpenkille! Ja lopulta on toivottu, että pitäisin heidän esityksestään. Ja pidinhän minä valtavasti.

T-Birdit olivat cooleja kuin jääpuikot rasvaleteissään ja nahkatakeissaan. Sandyn esittäjällä aivan upea ääni! Frenchy pinkissä kikkara peruukissaan oli hulvaton. Ja kaikki lauloivat ja tanssivat sydämensä kyllyydestä live bändin tahtiin.Pieniä muutoksia oltiin tietysti tehty laulun sanoihin "Look at me, I'm Sandra Dee, Lousy with virginity" ei välttämättä sovi koulunäytelmään. Myös teiniraskaus oli jätetty pois. :D

GREASE IS THE WORD!

Me Tarzan, you Jane

2010-07-13T11:28:00.000-07:00

Vai on siellä Suomessa lämmintä ja aurinkoa? Terveisiä täältä Lontoosta jonne on luvattu pilviä ja sadetta. Ei siinä muuten mitään sade tulee tarpeeseen, koska koko kaupunki alkaa kohta aavikoitua uhkaavasti. Paha vaan, että minä pakkaamis vimmassani pakkasin sateenvarjon jo matkalaukun alimmaksi.

Kotiin lähdön lähestyessä on kai varoitettava, että pääni saattaa olla kielellisesti vähän sekaisin. Olemme Rr:n kanssa kehittäneet paljon uusia Finnenglish sanoja. Olen listannut lipsahduksiamme tänne jotta kotiväen on helpompi ymmärtää meitä:

oranssimehu= appelsiinimehu ”orange juice”

Esa-Germaani = Itä-Saksa ”East Germany”

enemmän kasvaneempi= kypsempi ”more grown up”

ei tee järkeä= siinä ei ole järkeä ”doesn’t make any sense”

ottaa bussi= tulla bussilla ”take a buss”

Mille se seisoo? = Mitä se tarkoittaa? ”What does it stands for?”

aKtually= itseasiassa “actually”

tehdä ystäviä= ystävystyä “make friends”

anna sille kokeilu= sovita sitä ”Give it a try”

kokatut= paistetut “cooked”

Puhumattakaan siitä miten suomea puhuessa saattaa joku sana vahingossa alkaa tulla ensin englanniksi "bea...kaunis".

Olen muuten huomannut, että näin kesän tultua täällä liikkuu paljon enemmän suomalaisia, melkein joka päivä korva kuulee tuttua kieltä. Se pistää miettimään mitä kaikkea kannattaa kailottaa julkisilla paikoilla kun luulee ettei kukaan ymmärrä. Voi sitä tullaan olemaan niiiin pulassa Suomessa. :D

Se oli murha

2010-07-11T11:42:00.000-07:00

Kolmanneksi viimeinen viikonloppu Lontoossa.

Alunperin oli tänä lauantaina tarkoitus lähteä käymään Brightonissa, mutta suunnitelmat muuttuivat (kuinka vaikeaa on oikeasti varata juna liput?). Kuten jo on tullut mainittua tässä alkaa voimien puolesta vedellä viimeisiään joten päivä Camdenissä ja ilta itävaltalaisen ystävän luona pitsan, sohvan ja tv:n kanssa kuulosti enemmän kuin hyvältä. Käsittämätöntä miten sellaisia iltoja ei ole osannut pitää arvossaan, täällä ne ovat niin harvinaisia.

Jos on jonkun naisen tie tuskainen niin se on T'Urbervillen Tess. :)

Sunnuntai aamu alkoi hauskasti. Olin kauppa jonossa laittamassa lisää rahaa oysteriini, kun edessäni oleva ihana vanha mies kuulolaitteineen pyysi apuani Kit Kat suklaapatukan etsimisessä. Kaupan adonis (en valehtele se mies on kuin suoraan kreikkalaisesta jumaltarustosta) tuntui olevan liian kiireinen puhelimessa (asiakkaat haloo?), mutta minä hoksasin nuorilla silmilläni Kit Kat patukan karkkihyllyssä. Pappa kiitteli minua vuolaasti ja pysäytti minut vielä ulkona sanoakseen: "Try not to get old, it's horrible!". Minä vähän häkeltyneenä nauroin, että valitettavasti luulen, että en voi sille mitään. :)

Aamun kruunasi vielä bussissa pikku poika joka hötki kanssa matkustajiaan (tietämättään) keltaisella lotköpötköllä. :D

Myöhemmin suuntasin Regents Parkkin ulkoilmateatteriin jonne olin onnenkantamoisen kautta saanut houstmammaltani (she is the best!) kolme lippua Macbethiin.

Shakespeare itsessään on aika vaikeaa ymmärtää (suomeksikin), "Shall I Compare Thee To A Summer's Day?" se on ainoa jonka taidan muistaa entuudestaan, mutta jos näytelmä on suunnattu kaikille yli kuusivuotiaille, saatan minäkin ymmärtää jotain.

Suurin osa dialogista meni siis yli hilseen, mutta ei se haitannut. Kolmas osan ymmärsin kuitenkin ja juonessa pysyin mukana. Ja sanonpahan vain, että oli se aivan loistava, AIVAN LOISTAVA. Moderni versio Macbethistä nykyajan vaatteilla (Macbethillä eli skotlannin kuninkaalla skottiruutua yllä :) ja modernilla musiikilla, jopa pieni osa Harry Potteria oli päässyt mukaan. En ollut tajunnut, että "Double, double, toil and trouble, Fire burn and cauldron bubble, Double, double, toil and trouble, Something wicked this way comes." (elokuvasta Harry Potter and the Prisoner of Azkaban) on oikeasti William Shakespearen käsialaa!

Näytelmä ei ollut vähimmässäkään määrin tylsä tai tavallinen, erittäin hauska ja yleisökin pääsi osallistumaan. Se oli myös hyvin traaginen, koskettava, upeasti näytelty ja yllättävän raakaa, roiskuvaa verta, väkivaltaa, katkottuja päitä ja lentäviä vauvanukkeja ei ollut säästetty, lopussa itse lava oli hyvin paljolti saatu tuhottua.

Itse ulkoilmateatteri oli myös ihana, vaikka aurinkovoiteesta huolimatta vähän paloin. Näytelmän kuvat täältä.

Myöhemmin minun piti jättää hyvästit ihanille saksalaisille, tämä hyvästeleminen alkaa käydä kerta kerralta hankalammaksi. Olin niin ajatuksissani, että ajoin tubiasemani ohi, teen sitä nykyään aika usein. Olisiko sillä jokin merkitys? Syvällä sisimmässäni en ole vielä valmis nousemaan kyydistä, istun vain bussissa kun "asemat ohi vilahtavat"?

Huomenna alkaa toiseksi viimeinen työviikko. Nyt kun tarkemmin ajattelee maanantaita niin ehkä minä kuitenkin olen valmis jäämään pois kyydistä. :D

18 Folgate Street

2010-07-07T07:43:00.000-07:00

Palataanpa vielä hetkeksi viime sunnuntaille joka alkoi aamupalalla Kitchen & pantryssä ja jatkui Spitalfieldsiin aina 1700-luvulle asti.

Homman nimi on tämä: kävelet ulos Liverpool Streetin asemalta ylität tien ja kuljet Bishops Gatea vasemmalle niin pitkälle, että oikealla näet viidennen poikki kadun eli Folgate Streetin. Etsit talon numero 18 (alla) ja soitat ovikelloa. Ulos astuu mies joka kertoo, että sillä hetkellä kun astutte tästä ovesta sisään olette 1700-luvulla. Talon omistaa varakas silkin kutoja perheineen ja he ovat vain hetki sitten poistuneet talosta. Valokuvia ei saa ottaa, puhelimet on pantava kiinni ja puhua ei saa. Tervetuloa!

Sanat eivät oikein taida riittää kuvaamaan Dennis Severs' Housea. Se on enemmän kuin museo, hetken aikaa todella elät historiaa! Kynttilöiden valo, pöydällä olevat puoli tyhjät teekupit ja pöydälle levinnyt sokeri, lattialle rikkoutunut kahvikuppi, takka jonka lämmön voit oikeasti tuntea, ulkoa kuuluva kavioiden kopse. Joka huoneella on oma tuoksunsa, tuolille on puoli huolimattomasti heitetty valkoinen peruukki, talon rouvan makuuhuoneessa seisoo komea pylväs sänky ja peilipöydällä on 1700-luvun puuteria ja huulipunaa helminauhojen seassa. Lautalattiat natisevat jalkojen alla ja vintin porraskäytävään on ripustettu kuivumaan aluspaitoja ja pöksyjä.

Jos olet tulossa Lontooseen niin voin suositella, että tämä on yksi niistä paikosta joka on vain pakko nähdä! Oikea aika matka vuodesta 1724 vuoteen 1914. Amerikkalainen taiteilija Dennis Severs asui tässä talossa vuosina 1974-1999 ja hiljalleen muutti talon nykyiseen asuunsa ja talo todella onkin suuri mestari taideteos. Dennis Severs' House on auki sunnuntai iltapäivisin kello 12-16 (viimeinen sisään pääsy klo.15.15) etukäteen ei tarvitse aikaa varata, sisäänpääsymaksu on 8 puntaa. Maanantai iltaisin järjestetään myös iltakäyntejä (12 puntaa) mutta sinne täytyy varata aika.

Runon ja suven päivä

2010-07-06T02:01:00.000-07:00

Eino Leinon ja runon ja suven päivänä kunnioitan lempirunoani ja miestä joka on antanut tälle blogille nimen.

Nocturne

Ruislinnun laulu korvissani,
tähkäpäiden päällä täysi kuu;
kesäyön on onni omanani,
kaskisavuun laaksot verhouu.
En ma iloitse, en sure, huokaa;
mutta metsän tummuus mulle tuokaa,
puunto pilven, johon päivä hukkuu,
siinto vaaran tuulisen, mi nukkuu,
tuoksut vanamon ja varjot veen;
niistä sydämeni laulun teen.

Sulle laulan neiti, kesäheinä,
sydämeni suuri hiljaisuus,
uskontoni, soipa säveleinä,
tammenlehvä-seppel vehryt, uus.
En ma enää aja virvatulta,
onpa kädessäni onnen kulta;
pienentyy mun ympär' elon piiri;
aika seisoo, nukkuu tuuliviiri;
edessäni hämäräinen tie
tuntemattomahan tupaan vie.

Eino Leino 1903

Suomen kesää kaivaten...

Ps. Sain tänä aamuna puhelin soiton Rr:ltä. "Marjo mun kädet tärisee ja sydän hakkaa!". Ensimmäinen ajatus joka lävististi unisen mieleni oli "Voi ei oletko sä kipeä?". Mutta kun asiaa vähän aikaa selitettiin niin kävi ilmi, että minut on tänään valittu Metropolian ammattikorkeakouluun opiskelemaan tekstiilisuunnittelua. Ei se ajatus ole vieläkään oikein läpi mennyt (hidas herääjä), mutta sen voin sanoa, että suuri kivi on pudonnut sydämeltä, nyt minulla on suunnitelma. :)

Hello Sunflower girl, Hello!

2010-07-05T13:40:00.000-07:00

Tänään oli viimeinen taidekurssi kertani. Olen nyt tullut siihen vaiheeseen Lontoon vuodessani jolloin asiat rupeavat alkamaan sanoilla ”viimeinen kerta”.

Viimeinen kerta kun tulen todennäköisesti koskaan näkemään niitä ihmisiä joista suurimman osan nimeä en vieläkään muista, mutta joista olen oppinut tuntemaan ja tietämään asioita. ”Ei enää koskaan” tuntuu aika pelottavalta, mutta tottahan se on, mikään ei enää koskaan tule olemaan ihan samanlaista. Lontooseen voi tulla takaisin, mutta ei se tule koskaan olemaan samanlaista kuin nyt.

Ja niin kuin olen kaikille kysyjille vastannut ”Kyllä, kyllä tulen kaipaamaan Lontoota, on ihana päästä kotiin, mutta on outoa jättää tämä kaikki”. Ei täältä lähteminen taidakaan olla niin kivutonta ja helppoa kuin luulin. Inhoan sanoa hyvästejä, voisinko vain hiippailla vaivihkaa takaovesta ulos? Silti nämä jäljellä olevat kolme viikkoa tuntuvat laahaavan eteenpäin etanan vauhtia, tähän kaikkeen alkaa olla vähän väsynyt.

Ostin taideopettajalleni kiitokseksi auringonkukan (koska ruusu oli mielestäni liian tavanomainen). Ja kun kävelin se kainalossani Lontoon kotiini ja vastaan tuli tukevahko tummaihoinen mies polkupyörällään. Hymy ylsi korvasta korvaan ja hän hihkaisi minulle iloisena ”Hello sunflower girl, Hello!” kuin ei maailmassa olisi mitään ihmeellisempää kuin minä ja auringonkukkani. Kiitos sinä tuntematon iloinen mies, piristit päivääni huomattavasti. :)

Lauantai kävely

2010-07-05T02:47:00.000-07:00

Käveltiin Chiswickistä Kew Gardenssiin Thamesin rantaa pitkin. Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa? Totuuden nimessä on sanottava, että eivät ole minun ottamiani kuvia, minulla oli hovikuvaaja mukana. :)

Kew Gardens

2010-06-28T13:35:00.000-07:00

Kyllä sitä huomaa, että kun kaupungissa asuu luontoa alkaa arvostaa ihan toisella tavalla, siksi kai noissa puutarhoissa on niin mukavaa kulkea. Kaikista Lontoon puistoista ja puutarhoista Kew Gardens on kuitenkin aivan omaa luokkaansa. Sitä on vähän vaikea selittää eivätkä kuvat tässä tapauksessa kerro kuin murto osan. Parasta on vain kävellä ja nähdä.

Hyvin lämmin päivä alkoi Fulhamista The Magic Cafeesta. Kun höm tämä neiti oli unohtanut avaimet kotiin lauantaina eikä kehdannut mennä keskellä yötä koko taloa herättämään, niin antoi ystäväni minulle poloiselle kodittomalle yösijan.

Ja kaiken moisten mutkien kautta päästiin lopulta Kew Gardenssiin. Sisään pääsy maksu on suolainen 13.50 puntaa, mutta sen arvoinen. Puutarhaan kannattaa lähteä koko päiväksi, niin paljon riittää nähtävää, meiltäkin jäi puolet näkemättä. Viidellä punnalla pääsee "minibussin" kyytiin joka kierrättää ympäri puutarhoja, vesipullojen täyttö paikkoja on siellä täällä, sekä myös ruokapaikkoja.

Palm House. Jos ulkona oli kuuma niin sisällä oli vielä kuumempi. Kuin olisi sademetsään astunut, liian kaunista käsittää.

Rhizotron and Xstrata Treetop Walkway. Kivuttiin aika korkealle.

Varpaat kohti taivasta koivun alla, tuli kotoinen olo.

Pagoda

Japanese Gateway.

Waterlilly Pond.

Tällä tiellä kävellessä unohti kyllä kaikki huolet ja murheet ja ympärillä olevan Lontoon. Oli niin rauhallista ja hiljaista...

...melkein.

Queen Charlotte's Cottage.

Kaiken kaikkiaan jaloille hyvin rankka, mutta mielelle hyvin rauhallinen viikonloppu. Juuri sellainen kun tarvittiinkin aupair urani rankimman viikon jälkeen enkä voi sanoa, että tässä maanantaissakaan olisi ollut mitään vikaa. Huomenna uudet kujeet.

Ihmemaan juhannus

2010-06-27T13:14:00.000-07:00

Hyvin erilainen juhannuspäivä kului kauniissa kauniissa Regent's Parkissa, Queen Mary's Gardensin ruusujen keskellä. Useampi kuin yksi morsian käyskenteli siellä silinteri hattuisine sulhasineen ja valokuvaajineen.

Illalla käytiin suomalaisella merimies kirkolla viettämässä suomalaista juhannusta ja tehtiin Tower Bridgellä vähän erilainen juhannus kävely.

I can't find the words

2010-06-24T11:25:00.000-07:00

Maanantai ilta puistossa.

2010-06-21T13:49:00.000-07:00

"Hauskaa pitää olla muuten minä en ala mitään"

2010-06-19T12:09:00.000-07:00

Hauskaa oli kyllä viime viikonloppuna, vaikka en saanutkaan aikaiseksi kaikkea mitä piti. Pyörin oikeastaan koko viikonlopun itä-Lontoossa Spitafieldsissä ja Brick Lanella. Kidutin itseäni vintage liikkeissä ja ostin jopa yhden mekon.

Kävin katsomassa valokuva näyttelyn Old Truman Breweryssä (jonka alakerrassa on muuten aika "käheä" vintage tori. :D Tänne olisin viime torstaina saanut liput college opiskelijoiden järjestämään muotinäytökseen, kyllä sinä iltana vähän ketutti katsoa Pikku-G:n kanssa piirettyjä. Ei silti olisin varmasti saanut sen illan vapaaksi, mutta kukaan muu ei olisi ja minä en Brick Lanella yksin tallustele siihen aikaan illasta, joten se siitä.

Ostin uudet sandaalit.

Ai niin ja sunnuntai iltana kävin katsomassa Wild Targetin (Bill Nighy, Emily Blunt ja Rubert Grint). Ihan seko leffa, mutta viihdyttävä.

Ja nyt pohdiskelen mielenkiintoisia asioita kuten sitä, että minulla on 24 päivää töitä jäljellä (en laske tähän viikonloppuja) ja, että niistä ensimmäinen pitää kohta aloittaa. Pyykit ovat kohta valmiit ja minun pitää hankkia tuohon vaatekomeroon jonkinlainen ilmanraikastin se on ihan ummehtunut!

Bad luck is on my side

2010-06-18T05:26:00.000-07:00

On se kumma miten koko viikko voi mennä pilalle ihan pienistä asioista. Vaikka siitä, että saa tietää, että tiistaina on koulun urheilupäivä ja minun on oltava koko päivä töissä. Tai, että liput muotinäytökseen menevät sivusuun koska omat työajat ovat niin typerät.

Tai, että keskiviikko aamuna netti yhteys ei toimikkaan. Keskiviikko ja torstai päivä menevät ihan plörinöiksi kun en saa aamulla lukea uusia blogimerkintöjä. Koko päivä rytmi ihan pilalla. Torstai iltapäivällä tulen siihen tulokseen, että tämä liiallinen piirrettyjen katsominen ei voi olla minulle hyväksi, sillä on oltava jotain vaikutuksia aivotoimintaani. Onneksi on perjantai ja NETTI TOIMII, ehkä viikonloppuna pääsen irti tästä koomasta. Tekisi mieli vain huutaa kurkkusuorana tämä turhautuminen pois. AAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaa aaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaa!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

Russell Crawford, Bad Luck

Noin paljon parempi.

Turisti omassa maassaan

2010-06-15T12:13:00.001-07:00

Kyllä siihen oranssiin metroon ja muuhun menee vähän aikaa sopeutua, mutta ehkä jos on mukavia ystäviä joiden kanssa tutkia ympäristöään alkaa se Helsinki-Vantaakin tuntua kodilta. Pieni kulttuurishokki pääsi vain yllättämään kotona käydessä. Onneksi Veera tuli viettämään kanssani pääsykokeiden välipäivää, samalla kun kärvistelin tuloksia odotellessa.

Helsinki on minulle häpeämättömän vieras. Rehellisesti sanoen tunnen Lontoon noin sata kertaa paremmin. Helsingissä on käyty ehkä pari kertaa vuodessa sukuloimassa tai satunnaisessa konsertissa. Presidentin linnan ohi olen joskus ala-aste ikäisenä ajanut autossa. Linnanmäellä olen käynyt kerran viitos luokan luokkaretkellä. Korkesaaressa viimeksi muutama vuosi sitten. Keskustassa KERRAN viime syksynä. Ja niin nyt muutaman kerran lentokentällä, olen nyt lentänyt Lontoo-Helsinki välin seitsemän kertaa.

Minä olin siis se taulapää joka tallusteli viime viikolla turisti kartta kädessä ympäri pääkaupunkia ja Mannerheimin patsaan nähdessään tiedusteli "Mikäs se tämä patsas on?" ja sai edessään kävelevältä naiselta murhaavan katseen. I'm so sorry. Ja kyllä tiedän, että tuo ylimmäinen herra on Aleksanteri II.

Päivän kuluessa aloin vihdoin lämmetä kaupungille joka on yllättävän vihreä! On mukavaa, ettei "maaseutua" nähdäkseen tarvitse matkustaa tunti tolkulla. Vaikka kyllä minua vähän nauratti kun laskeuduin Helsinki-Vantaan lentokentälle, sehän on kuin korpeen laskeutuisi! Ei sillä, että korvessa mitään vikaa olisi. Päin vastoin sitä alkaa jo kaivata.

Ostettiin kauppatorilta suuper hyviä kirsikoita, syötiin niitä ja katseltiin Suomenlinnan laivaa/venettä (mikä se nyt on?).

Syötiin nekkuja ja istuttiin ilmeisesti koko kansan yleisellä ryyppäys kalliolla, jolla oli lokkien ja muiden hullujen luontokappaleiden kanssa olo kuin luonto dokumentissa. Ja löydettiin Töölönlahden rannalta? aivan ihana pikku kahvila. En uskalla oikein mitään paikkoja sanoa kun nolaan itseni kuitenkin. Kiasman kirjakaupasta pidin, siitä tuli vähän mieleen Tate Modernin museokauppa, vähän pienempi tosin.

Päätin, että löytyy sitä kulttuuria koti Suomestakin ja keskusteltiin siitä miten sitä sitä ulkomailla koluaa kaiken maailman museot ja kurkistaa pieninpäänkin kyläkirkkoon, mutta niille asioille jotka istuu siinä ihan käden ulottuvilla omassa maassa on aivan sokea. Sitä tarvitsisi vain ottaa ja tarttua ilman, että tarvitsee lentää merien taa. (Ei silti, ettei se olisi hauskaa :) Mikä on syynä siihen, että en ole Helsinkiä ennen kolunnut? Eikä vain Helsinki miksi en ole koskaan käynyt Porvoossa tai Raumalla tai nähnyt kunnon kesäyön aurinkoa? Päätinkin, että ensi vuoden aion omistaa kotimaan matkailulle. Piste.

Sitten onkin enää kaksi kymysystä käljellä. Miten menivät pääsykokeet? Siinähän ne. Mitäs teet jos et pääsekkään? Jaa-a, sen näkee sitten heinäkuussa. Nyt yritän selvityä hengissä siihen asti ja nauttia Lontoosta kun se juuri nyt tuoksuu niin mukavalle, sekä kirjaimellisesti, että kuvainnollisesti.

Kansalaiset. Medbörjare.

2010-06-13T14:49:00.000-07:00

Olen palannut Britanian saarelle Lontoon kaupunkiin hieman ristiriitaisin miettein. Hyvin kummalliset kymmenen päivää on takana, noin koko ihmisen tunnekaari on käyty läpi.

Iloa kotiin paluusta. Kummastusta siitä miten oma koti tuntuu niin vieraalta ja kaikki on niin paljon pienenpää kuin muisti. Onnea siitä, että saa nukkua omassa sängyssä, istua pihakeinussa plankkaamassa kenkiä, valita Prisman leipälaatikoilla oikeaa leipää ja käydä yöllä jääkaapilla. Levottomuutta kun ei osaa oikein pysyä aloillaan vaan koko ajan pitää hommata jotakin. Stressiä isolla S:llä pääsykokeista. Kauhistusta siitä miten oranssi Helsingin metro on. Hämmennystä siitä miten ihmiset puhuvat ympärillä suomea. Kuulumattomuuden tunnetta. Kulttuuri shokkia. Helpotuksen ja kauhun sekainen tunne pääsykokeissa jatkoon pääsemisestä. Tutun tunnistamista. Stressiä, stressiä, stressiä. Helpotusta, huonovointisuutta, väsymystä. Miettimistä, tajuamista, ymmärrystä, koteja. Pientä jännityksen poikasta ja sitten taas lähtö ja hyvästit jotka olivat helpommat kuin ennen. Paluu Lontooseen joka tuntui todellisuuteen palamiselta. Työt maanantaina, huoh.

Siinä se noin pähkinän kuoressa. Palaan asiaan hieman tarkemmin myöhemmin. Siivoilin kaappejani ja nurkkiani pahvilaatikoihin. Vuokra sopimuksen myötä kun tieni vie ensi syksynä Vantaalle, kävi miten kävi. Kaikkea sitä löytääkin kun aikansa tonkii vaikka iku vanhoja lompakoita.

Olin kaksitoista ja radiosta kuului "Jäi Mombasaan vain päivä elämää..." En ole muuten koskaan nähnyt tuota elokuvaa.

Koulussa opiskelin, enkkua, ylttiä ja matskua...

Onko ne olkatoppaukset olleet kenties joskus muotia?

Ps. Kokeilin vähän vaihtaa blogin ulkonäköä kun olivat laittaneet uusia vaihtoehtoja ja itse en ole näiden tietokoneellisten asioiden kanssa mikään Einstein. Minusta se on aika kiva. :)

Goodbye England

2010-06-04T06:25:00.000-07:00

Minä ja matkalaukkuni lähdemme nyt kohta matkustamaan lentokenttää kohti. Kerään voimia että jaksan raahata nuo 28 kiloa portaat alas. Tubiasemalla minun varmaan pitää kauniisti räpsytellä silmiäni ja heilutella nenäliinaani, että joku mukava herrasmies auttaa minua tuon ison matkalaukun kanssa.

Ulkona on 27 astetta lämmintä, lämpö on mukavaa mutta saatan ehkä saada lämpöhalvauksen. On niiiiin ihanaa kun kymmenen päivää voin olla täysin itsekäs, ei tarvitse huolehtia kenestäkään muusta kuin itsestään! Aikuisten oikeasti ei lapsia. Tämä tarkoittaa myös sitä, että tämä blogi vaikenee kunnes palaan takaisin Lontooseen. Wish me luck! Adios.

Laura Marling, Goodbye England.

Tutuuuuum!

2010-06-02T15:10:00.000-07:00

Tänä päivänä tein kymmentuntisen päivän. Silitin, nalkutin, hypin, pompin, arvuuttelin, kuuntelin Lady Gagaa (yksi G:n lemppareista ei minun), söin ulkona tekemiäni voileipiä, pelasin uunoa, rakensin hiekkatulivuorta, tuhosin hiekkatulivuorta, hankin auringonpistoksen, nalkutin, huusin kurkkusuorana kadulla, kuskasin roskat ulos, tiskasin, napisin, silitin, katsoin telkkarista Nuorta Draculaa ja siivosin.

Ihan hauska päivä oikeastaan vaikka täysin naatti olenkin. Meillä oli G:n kanssa pienistä erimielisyyksistä huolimatta oikein hauskaa. Silti ajatus huomisesta vähän väsyttää.

Mitä muuten pidätte näistä meidän avaruusaluksista? Pikku-G on antanut suosiollisen hyväksyntänsä minun tekeleilleni. Päässä vähän pimahti viime pääsiäislomalla. Aivan liikaa piirrettyjä ja lopulta minä vain kiskoin legolaatikon esille, istuin itsekseni lattialle, aloin rakentaa ja vaivuin samanlaiseen transsiin kuin missä olen kun teen atc-kortteja. Kai minulle tuli joku tarve ilmaista itseäni. G auttoi vähän aseiden ja ammusten kanssa, minä kun en tiedä niistä hölkäsenpöläystä.

Usein saatetaan vaikka käydä tällainen keskustelu:
Pikku-G: You are supposed to fight back you know?
Minä: I don’t believe in violence.
Pikku-G: Just launch your primary weapons.
Minä: TUTUM!!!
Pikku-G: You didn’t hit me, I have a reflector shield!
Minä: Of course you have.
Pikku-G: Tell all your stormtroopers to hflaljhfgakw jeruygli hbfjfbvfjh!
Minä:???????????? Sorry didn’t quite catch that.

Tämä vastaakin kysymykseen miksi en aina löydä intoa taistella vastaan. Jostain löytyy nimittäin aina se suojakilpi tai ylivoimainen tykki joka posauttaa minut taivaan tuuliin. Ja puolet ajasta en vain ymmärrä mitä ihmettä se poika oikein puhuu.

Näille minun rakentamilleni aluksille kävi tänään köpelösti. Sanotaanko vaikka niin, että siihen liittyy noin 40 Hotwheels autoa ja hyvin voimakas heittomasiina. Mikä siinä tuhoamisessa niin kiehtoo?

Breakfast at Tiffany's

2010-06-01T13:41:00.000-07:00

Eipä juuri mitään uutta auringon alla. Viime viikonlopusta ei oikeastaan ole paljon kertomisen arvoista. Perjantaina kävin katsomassa uuden Sinkkuelämää elokuvan ja petyin pahasti.

Liian iso budjetti, liian isot odotukset, liian paljon kaikkea, eikä juuri mitään ja koko sarjan idea onnistuttiin hukkaamaan täysin. En ole muuten koskaan nähnyt niin monia stiletti korkoja yhtä aikaa. Ihmiset olivat todella panostaneet ja lähteneet shamppanja pullojen kassa matkaan. Ja sitten tulen minä suoraan töistä pöllähtäneen, tylsän näköisenä kuin seinä, eväskanafräppeineni. Glamourin ruumiillistuma. :D

Lauantaina söin thai ruokaa sekä kiinalaista ja katsoin tietysti Euroviisut. Sunnutaina kävin Porttobellolla ja maanantaina joka oli vapaa (toukokuun lopun vapaapäivä?) vierailin National Galleryssä katsomassa van Goghia, Picassoa, Rembrandtia ja Monettia ja söin italialaista lasagnea. Sanoinko minä juuri, että en tehnyt paljon mitään? Voi luoja miten kaikkeen tottuu.

Siitä päästäänkin tähän päivään ja siihen miksi tämä postaus on täynnä Audrey Hepburnia. No ensinnäkin katsoin tänään Breakfast at Tiffany's ja muistelin viime syntymäpäivääni jolloin kävin katsomassa Royal Haymarket teatterissa samaisen näytelmän.

Minkäköhän ikäinen mahdoin olla kun näin tämän elokuvan ensimmäistä kertaa? Aikalailla nuorempi kuitenkin, koska huomasin tänään miten paljon oma käsitykseni tästä elokuvasta on muuttunut. Ennen se oli ah niin romanttinen komedia, mutta nykyään tajuan siitä paljon synkempiä sävyjä, vaikkakin 60-luvun hienovaraiseen tyyliin "50 dollars for the powder room". Ja yhä enemmän minua ärsyttää Mr. Yunioshin hahmo. Kuitenkin yhtä paljon pidän siitä nyt kuin silloinkin. Amazon tiputti tänään postiluukusta Truman Capoten alkuperäiskirjan, johon elokuva löyhästi perustuu, otan sen matkalukemiseksi lentokoneeseen.

Enää kaksi päivää töitä ja sitten Suomeen! Ei kiitos tulivuoria eikä lakkoja. Vain minä ja 20:nen kilon matkalaukku, sininen taivas ja aamiaista Tiffanyllä.

Sateliitti

2010-05-29T16:53:00.000-07:00

Nyt kyllä tapahtui jotain historiallista. Minun suosikkini voitti Euroviisut. Näin ei ole tapahtunut sitten...ei koskaan. Mukavaa, että oikea laulu eikä lavashow voitti kerrankin. Tämä on oikeasti ihan kiva biisi.

Kaksikerroksista hyvää

2010-05-29T03:59:00.000-07:00

Muutema sana kielestä. Minua huvitti viime torstaina kun heti aamusta sain tekstiviestin joka oli taas niin englantilainen.

”Do you FANCY babysitting from 7.30?”

Ja myöhemmin iso-äidin kommentti:

”It's JOLLY cold this morning!”

Itse olen poiminut vähemmän hienoja englantilaisia sanoja. En tiedä mistä se tulee, mutta olen alkanut käyttää ”like=niinku” sanaa. Kuten esimerkiksi kyllästyneellä äänellä :

”Haven’t we seen this episode LIKE hundred times?” tai “I don’t think it’s gone last long LIKE 15-20 minutes.

Pois tämä minusta!!!

And no I didn’t fancy babysitting because I had like plans and yes it was like jolly cold that morning and yeas we had seen that episode like hundred times…

Löysin muuten jotain hauskaa tänään you tubesta. :D

Say cheese!

2010-05-26T06:57:00.000-07:00

Ostin tänään vähän jotain hullua. Jotain mitä olen aina halunnut.

Vaikka

1. En tiedä polaroid kameroista yhtään mitään.
2. En osaa käyttää sitä.
3. En tiedä toimiiko se.
4. En tiedä mistä ostaa siihen filmiä ja kuinka kallista se on.
5. Maksoinko liikaa vai sopivasti vai vähän kun maksoin siitä 10 puntaa?

But really don't care, it's mine. :) Löysin sen yhdestä Chiswickin monista hyväntekeväisyys kaupoista. Ne ovat Engalannin vastaus suomalaiselle kirpparille. Vaatteet ovat yleensä minusta vähän ylihinnoiteltuja käytetyille vaatteille, mutta kirjoja ja cd:itä saa 1-3 punnalla. Ja tietysti kaikkea muuta maan ja taivaan väliltä, kuten polaroid kameroita. On myös mukava tietää, että rahat menevät hyvään tarkoitukseen.

Ostin myös vähän kotiin viemisiä. Teetä ja nandosin mausteseoksia. Mahtavatko avata laukkuni ja tarkistaa mitä pulvereita kuljetan mukanani?

Ajatelkaas yhdeksän päivän päästä olen kotona! Tulen käymään pääsykokeissa. Maanantaina tippui postilaatikosta kutsu Metropolian Ammattikorkeakoulun muotoilun koulutusohjelman pääsykokeisiin. Tekstiili puolta tekisi mieli opiskelemaan, saa nähdä miten käy. Joka tapauksessa saan nauttia muutamasta päivästä kotona. Ihanaa.

Kevään laululintuja

2010-05-25T14:35:00.000-07:00

Lämpö aalto tuli ja meni. Maanantai aamupäivän vietin krikettikentän laidalla makaillen. Seurasin ylitselentäviä lentokoneita ja yritin olla välittämättä kellosta joka koko ajan tikitti lähemmäs työaikaa. Luin R:ltä pääsiäis bonukseksi saamaani Joanna Harrisin Blueyedboy:ta. Tämän takia R on kyllä maailman paras houstäiti, muisti, että olin joskus maininnut, että Harrisin Herrasmiehiä ja huijareita on lempikirjani ja yllätti minut täysin.

Ja tähän mennessä olen muuten sitten ihan koukussa. Se on jännittävä murhatrilleri, joka liikkuu mikäs sen sopivampaa internetin ja blogauksen piirissä. Pidän Harrisin kirjoitustyylissä erityisesti siitä miten se soljuu eteenpäin omassa maailmassaan olematta liian kova tai raaka. En sitä oikein muuten osaa kuvailla.

Lopunpäivää sitten tuskailin uimahallin odotusaulassa, joka edelleen sijaitsee parakissa remontti töiden vuoksi. Turha kai mainita ilmastoinnin puutteesta. Ja heti kun olin saanut jätettyä Pikku-G:n käsistäni partio-tätien hellään huomaan, laukkasin puistoon ja rojahdin nurmelle. Enkä evääni liikauttanut ennen kuin oli pakko.

Tänään päivä noudatteli vähän samoja latuja, hieman tuulisemmassa säässä. Olkapäiden punoitus alkaa pikku hiljaa rauhoittua kiitos runsaan aloe vera voiteen käytön. Minun tulee huomisten sateiden myötä ikävä tätä aurinkoa. Neiti Kesäheinä näet vähän pitää kesästä. :)Voisin lopettaa kenkien käytön kokonaan ja ajatus farkuista tai sukkahousuista puistattaa.

Nyt on sitten virallisesti kevät! On nimittäin euroviisut! On ihan kamalaa etten pysty tänä vuonna viisuja katsomaan virallisen euroviisukamuni kanssa. :( Ensi vuonna sitten. Ensimmäinen semifinaali ei kyllä ihan säväyttänyt tasollaan, mutta välikös sillä. (Eihän laadulla ja Euroviisuilla ole oikeastaa mitään tekemistä toistensa kanssa, ei niitä siksi katsota :) Kuulin Suomen edustus kappaleen ensimmäistä kertaa vasta nyt (olisittepa kuulleet britin lausuvan "Työlki ellää", hulvatonta :D). Jostain syystä en ole yllättynyt ettemme päässeet jatkoon. Anteeksi epäisänmaallisuuteni.

Paljon oli kimallusta ja siipien suhinaa (olisivatko siivet tämän vuoden teema?). Ja tietystikään oma suosikkini Viro ei päässyt jatkoon (ne ei koskaan voita). En tiedä mikä tässä biisissä viehättää. En usko, että se kestää muutamaa kuuntelu kertaa kauempaa, mutta näin pienenä annoksena ihan nautittava. Ja ei mikään ihan tavanomainen video, sopii kesä tunnelmaan eh? :D

Nyyh voi raukkaa...

Just one Sunday

2010-05-24T16:07:00.001-07:00

Aluksi minulla oli hyvin vähän suunnitelmia viime sunnuntaille, mutta jotenkin päivästä tulikin hyvin täytetty. Kaunis aurinkoinen kuuma sää jatkui ja mielessäni siinteli kiireetöntä lokoilua puistossa. Aamulla kuitenkin ystäväni M kysyi olisinko kiinnostunut Shakespeare and Dickens kävelystä.

London Walks järjestää ilmeisesti(kuuleman mukaan) kolme kertaa vuodessa viikon ajan ilmaisia kävelyretkiä ympäri Lontoota teemoilla The Jack the Ripper Walk tai Let's Go To the Pictures tai Shakespeare and Dickens. En ole itse vielä kerinnyt kunnolla perehtymään kaikkiin vaihtoehtoihin tai onko näihin yleensä joku maksu, mutta vähän tuntuu, että saattaisin mennä toistekin. Infoa täältä. Totuus on, että asiantuntevan oppaan kanssa kulkiessa tästä kaupungista löytää sellaisia paikkoja johon ei muuten eksyisi, puhumattakaan kiinnostavista fakta tiedoista.

(Vanhan Amphiteatterin paikalla)

Kävely aloitettiin St Paulin katedraalilta ja kaksi tuntia kierreltiin Cityn ympäristöä. City on sekä Lontoon vanhinta, että uusinta aluetta. Tämä Euroopan Wall Street on rakennettu alkuperäisen ”Londiniumin” päälle. Tulipalot ja pommitukset ovat tuhonneet suurimman osan vanhasta arkkitehtuurista ja paikalle on noussut toimistorakennuksia ja lasipalatseja. Hämmästyttävää on kuitenkin, että siellä täällä näkyy pätkä vanhaa muuria, vanha rakennus, satoja vuosia vanha kyltti tai paikka jossa on aikoinaan seisonut Roomalainen Amphiteatteri jossa gladiaattorit ovat käyneet taisteluitaan.

Teeman mukaan kuljettiin myös paljon herrojen Shakespeare ja Dickens jalan jäljissä. Millaisessa Lontoossa he olisivat asuneet ja missä kävelleet. Sisäinen historia friikkini pääsi valloilleen. (Koulussa eturivissä käsi ojossa…)

Oppaamme antoi myös hyvän vinkin siihen miten voi määritellä rakennuksen iän ikkunoiden perusteella. Minulla ei nyt tietysti ole tästä kuvaa, mutta periaate on, että jos rakennuksen ikkunat on upotettu syvälle rakennuksen sisälle, on se rakennettu 1666 tapahtuneen suurpalon jälkeen. Silloin asetettiin nimittäin turvallisuusmääräykset, ettei tuli pääsisi kipuamaan rakennuksen ”pinnassa” olevia puisia ikkunaraameja pitkin.

Miksei tämä käynyt itsellä mielessä? Ai niin toimivan sateenvarjon puute...

Erittäin mielenkiintoinen oli myös The Memorial to Heroic Self Sacrifice (tai Wall of Heroes). Muistolaattoja tavallisille ihmisille jotka ovat uhranneet oman henkensä muita auttaakseen.

Sydäntäsärkevä juttu.

Jos on sattunut näkemään Closer leffan tietää, että Jude Law ja Natalie Portman ovat kuvanneet täällä erään kohtauksen ja, että tämä nimenomainen laatta on suuressa roolissa elokuvassa. (Ei kuulu suosikkeihini, mutta olenpahan nähnyt).

Taasen yksi elephantti. Ja muutama kukkanen lisää. :)

Myöhemmin päivällä kävin M:n kanssa Austria Housessa (Itävaltalaisten kokoontumispaikka) jossa oli kansainvälinen päivä. Valitettavasti minä kuitenkin olin ainoa ”kansainvälinen vieras” muiden ollessa itävaltalaisia ja puhuessa saksaa, mutta väliäkö tuolla. Tutustuin mukaviin ihmisiin, söin itävaltalaista kakkua ja selitin Suomen metsistä ja järvistä. Ja uskotteko, he olivat minun kunniakseni leiponeet suomalaisia laskiaspullia!!!!! Aivan uskomattoman ihania ihmisiä! Vähän tuotti minulle kuitenkin vaikeuksia selittää laskiaista englanniksi.

Olen muuten tullut siihen tulokseen, että itävaltalaiset ovat suomalaisten sukulaissieluja, heillä ei ole kummallista omistaa saunaa ja harrastavat hiihtoakin intohimoisesti. Tuli ihan sellainen olo kuin olisin hetkeksi kadonnut Lontoosta kun istuin kahvittelemassa puutarhapöydän ääressä rehevän nurmikon keskellä (ei englantilaista kynsisaksilla nirhaamista), aurinko paistoin ja kissa köpötteli jalkojen juuressa. Koti-ikävä iski pahemman kerran

Illlalla ihailtiin vielä M, Rr js Rr:n vanhempien kanssa upeaa auringonlaskua Thamesin rannalla Putneyssä. Radiosta kuulin, että tuhkapilviä saamme tästä kauneudesta kiittää.

Tulikohan tästä nyt niin pitkä juttu ettei kukaan jaksa tätä lukea? Onnitteluni jos selvisit loppuun asti. :D

And Bob's my uncle..

2010-05-22T10:37:00.000-07:00

Nyt tulee kyllä sitten oikein aimoannos kukkaloistoa. En tiedä mikä tämä kukka innostus on, minä kun olen maailman surkein muistamaan kasvien nimiä ja kaikki kukatkin onnistun aina tappamaan. Mutta kauneutta osaa arvostaa. Luonto englannnin sanani olivat tänään kovalla koetuksella ja tajusin, että en oikeasti tunne sellaisia perus sanoja kuin puunrunko ja koivu.

Samalla taidekurssilla minun kanssani on myös mukava puolalainen rouva nimeltään Tanuta. Mainitsin hänelle joskus kuukausia sitten epäonnistuneesta matkastani Richmond parkkiin. (Kun emme sitä löytäneet öhöm :) Tanuta lupasi, että kun kevät on päässyt pidemmälle hän vie minut sekä taideopettaja Marissan Isabella Plantationille. Tänä lauantaina matka vihdoin toteutetiin vielä kolmannenkin opiskelija voimin.

Kukkia oli sellainen määrä, että sitä oli oikein vaikea kerralla käsittää. Upeaa. Olenko väärässä jos sanon, että oli paras alppiruusu aika? Viikko pari vielä ja ne ovat poissa.

Paikkaan on vaikea päästä. Richmondin asema on kuulemma lähin noin 25 minuutin kävelymatkan päässä. Joku bussikin menee, mutta minulla ei ole harmaintakaan aavistusta mikä ja mihin. Jos joku tietää otan vinkkejä vastaan mielellään. Richmond Park on valtava! Minulla oli onnea koska Tanuta ajelutti meitä autossaan ympäri puistoa. Vastaan tuli myös puistossa majailevia peuroja, joista sain napsaistua tämän yhden ainokaisen kuvan.

Upea aurinkoinen päivä. Mielenkiintoisia keskusteluja joita syntyy kun samassa porukassa on suomalainen, puolalainen, espanjalainen ja eglantilainen. Paljon sain selittää suomalaisesta kulttuurista. Pahaksi onnekseni hölmö suomalainen kuitenkin poltti olkapäänsä ja selkänsä. Se on kauniin kirkkaan punainen nyt ja yritän sitä lauhduttaa tasapainottelemalla selässäni kylmää vesipulloa.

Opin tänään muuten uuden eglantilaisen sanonnan kun kaikki on oikein hyvin sanovat he "and Bob's your uncle". Bobin täytyy olla mukava veikko kun tuo noin paljon onnea. :)Wikipedian mukaan sitä voi myös käyttää samalla tavalla kuin "and there you have it," tai "you're all set." Se antaa myös lause esimerkin "To make a ham sandwich, just put a piece of ham between two slices of buttered bread, and Bob's your uncle."

So and Bob's your uncle...

Where Do You Go To My Lovely

2010-05-20T07:10:00.000-07:00

En ole tainnut ennen kertoa Gracesta? Hän on suloistakin suloisempi tyttö, jota käyn välillä babysittaamassa. Kuten esimerkiksi eilen. Minusta on ihanaa miten erilaisten, erimaalaisten ja eri-ikäisten ihmisten kanssa voi löytää yhteisen sävelen. 80-vuotias isoäiti, nelikymppinen intialais/skotlantilainen sairaanhoitaja, kolmikymppinen ranskalainen ranskan opettaja. Mutta joskus sitä löytää oikea helmen. Grace on juuri tällainen. Kahdeksan vuotias tyttönen, mutta kulkee täysin samoilla aaltopituuksilla minun kanssani.

Minusta on mukava katsoa miten hän kävelee ikään kuin unessa. Jalat ottavat askelia vaikka tuntuu, etteivät aivot tiedä siitä mitään. Katse on suunnattu kaukaisuuteen. Hän epäilemättä sepittää päässään uutta tarinaa. Kotiin päästyään hän herää horroksestaan, mutta koko ajan hänen mielikuvituksensa liikkuu ja ajatuksia sinkoilee pienestä ruskeasta päästä sinne tänne. Hän nauraa ja hymyilee paljon.

Hän on suloinen ruskea nappisilmä, mutta häntä ei saa erehtyä luulemaan vaaleanpunaiseksi prinsessaksi, vaikka hän harrastaakin balettia. Hän näyttää harmittomalta kuin lammas, mutta saattaa hän halutessaan tulistua ja purista. Hän on vahva.

Me piirrämme, pelaamme lautapelejä ja nauramme samoille asioille ja tulemme siihen tulokseen, että me molemmat pidämme vähän omituisista asioista. Hän on uskomattoman filosofinen ikäisekseen. Hän pohtii miten on niin, että elämässä, ensin toinen voittaa ja toinen häviää, mutta seuraavalla kerralla kaikki kääntyykin päälaelleen?

Hän on fiksu nuori neiti, jopa Pikku-G myöntää sen "Grace? She is so smart!". Hän käyttää sellaisia sanoja kuin "creative" luova. Olisipa mielenkiintoista tietään minkälainen ihminen tästä lapesta kasvaa.

Lapset ovat kyllä mielenkiintoisia otuksia, niin erilaisia, ihankuin aikuisetkin.

Jotenkin tämä laulu sopii minusta Gracelle. Joka kerran kun kuulen "Where Do You Go To My Lovely" tulen muistamaan Lontoon. Hassua miten tietyistä lauluista nousee pintaa erilaisia muistoja. Ja eikö ole Peterillä komiat viikset? :D

Sightseeing

2010-05-18T14:11:00.000-07:00

Viime viikonloppu meni taas (noin sadannetta kertaa :) nähtävyyksiä katsellessa. Mutta mukavaa oli kun oli kotiväki matkassa. Kun on tavoitteena melkein kaikki Lontoon päänähtävyydet kahdessa päivässä kiirettä pitää. Lauantaina näimme:

Chiswick House Grouds, sekä minun kotikulmani.

Wellington Arch, liitän tähän kohtaan otteen suuresta Lontoon kirjastani, tämä tarina tulee aina kerrottua kun tästä ohi mennään.

"1828 rakennettiin Decimus Burttonin suunnittelema riemukaari, Wellington Arch. Adrian Jonesin veistos lisättiin sen huipulle 1912. Sitä ennnen Jones tarjosi kolmelle vieraalleen päivällisen veistokseensa kuuluvan yhden hevosen ontossa sisuksessa."

Minua aina naurattaa ajatella niitä neljää ihmistä kyykkimässä hevosen sisässä. :)

Buchingham Palace

Green Park

Kuningatar Victoria.

Lontoon Elephant Paraden norsu patsaita joita on ripoteltuina ympäri Lontoota, etenkin kuuluisilla nähtävyyksillä kesäkuuhun asti. Tällä tapahtumalla kerätään rahaa Aasian Norsulle. Taiteilijoiden ja kuuluisuuksien koristamia patsaita on Lontoossa yli 250 kappaletta.

Kaikki eivät ole tyytyväisiä uuteen hallitukseen. Parlamentti talon aita oli täynnä liilaa. Älkää kysykö mikä heitä pännii. Politiikkaa alkaa tulla korvista ulos, ensin vaalit ja sitten vaalien jälkipuinnit.

Big Ben

Westminister Abbey

Norsu Regent Streetillä.

Tower of Londonin korppeja. Tarina kertoo, että jos korpit jättävät Towerin koko valtakunta kaatuu. Niin, että pitävät nuita tuolla ihan vain varmuuden vuoksi. :)

Tower Bridge.

Tower of London ei ehkä ole kaikkein järisyttävin nähtävyys (sekalainen kylläkin), mutta tarinoidensa ja historiansa takia minusta mielenkiintoinen. Ja nyt olen muuten sitten nähnyt Kruunun jalokivet!

Bussin vaihto Trafalgar Squarella.

Mukava viikonloppu ja kotiväki pääsi vielä kotiinkin vaikka islantilaiset tuhkapilvet kovasti uhkasivat sen estää. Nyt on tietysti kauhea koti-ikävä, mutta se helpottaa 16 päivän päästä, kun tulen Suomeen pääsykokeisiin ja muutemaksi päiväksi kotiin.

Hirveästi tekee mieli vanhan ajan lakritsijäätelöä!

Both Sides Now

2010-05-17T14:50:00.000-07:00

En voi laata tätä laulua kuuntelemasta. Joni Mitchell ja Both Sides Now.

Puistossa

2010-05-14T06:34:00.000-07:00

Pika postaus tämä "aamun" retkestä Ravenscourt Parkkiin. Japanilaisia pikkueväitä puun alla suojassa sateelta. Auringonpaistetta ja vuoden naurut. Puhelin soitto ystävältä Suomesta. Ei voisi päivä paremmin alkaa.

Kohta pitää lähteä töihin, mutta se ei haittaa, sillä illalla ovat täällä omat vanhemmat joita, en ole nähnyt oikeasssa elämässä, sitten pääsiäisen! Ja viikonloppukin on!

Onnen muruja

2010-05-13T06:19:00.000-07:00

I’m happy, happy, happy and I’m listening a happy, happy song because my mum and dad are here soon. <3

Photographs and memories

2010-05-12T11:20:00.000-07:00

Mitäs tänne maailmaan kuuluu? No Britannialla on uusi pääministeri. Katsoin eilen televisiosta suoraa lähetystä siitä miten Gordon Brown ilmoitti eroamisestaan ja ajoi Buckinghamin palatsiin ilmoittamaan kuningattarelle erostaan ja kuinka David Cameron 40 minuuttia myöhemmin teki reissun kuningattaren luoksi, tullakseen nimitetyksi uudeksi pääministeriksi.

Historiallinen tapahtuma, vaikka jossain vaiheessa käväisi mielessä, että katson suorana lähetyksenä helikopteri kuvaa siitä miten hopean värinen jaguaari seisoo liikenneruuhkassa. Toisaalta mitäpä minä olen tuomitsemaan, katsonhan joka itsenäisyyspäivä kaksi tuntia sitä kun ihmiset kättelevät toisiaan.

Asiasta kolmanteen eikö vain Chiswick House Grounds näytäkkin taas komealle?

Viime sunnuntaina kävin tarkastamassa Spitafieldsissa Petticoat Lanen marketin (sunnuntai aamuisin 10-14). Mutta täyyyytyy sanoa, että en kyllä vaivaudu toista kertaa. Kerrassaan surullinen paikka, joka haiskahtaa vähän hämärältä. Voi niitä topshopin ja Nextin vaatteita ostaa sieltä kaupastakin. Ei sopinut minulle sitten yhtään.

Mutta toisaalta Spitalfields muuten on täynnä iiihania vintage liikkeitä (joskin aika tyyriitä) ja Old Spitafields Market on ehdottomasti käymisen arvoinen paikka. Itse tein ihania löytöjä vanhojen valokuvien kokoelmaani. Nämä löysin mukavasta antiikkiliikkeestä joka oli aivan Christ Church Spitafieldsin vieressä ja vastapäätä Spitalfields Marketin pääsisäänkäyntiä. Ulkona oli ihania lootia täynnä vanhoja postikortteja, valokuvia, sekä vinyylejä. Parkkeerasin siihen joksikin aikaa :)- Myyjä mies myi minulle ison tukun ihan sopu hintaan.

Tämän ihanaisen löysin jostain päin Spitalfieldsiä vintage kirpputorilta viidellä punnalla.

Parhaita ovat sellaiset postikortit jossa on kirjoitusta ja mielellään postimerkit.

Ja katsokaa löysin ihania 70-luvun Lontoon maisema kortteja! On Piccadilly ollut vähän erinäköinen. Oikeastaa pitäisin tuosta enemmän kuin nykyisestä.

Postikortteja ja valokuvia voi metsästää vaikka Camdenistä Stables Marketilta. Ja Porttobello Roadilla on ollut lauantaina markkina päivänä ainakin yksi koju josta olen löytänyt vanhoja valokuvia.

Huomenta päivää!

2010-05-10T02:24:00.000-07:00

Pyöriskelin puoli yötä sängyssäni saamatta unta. Jossain vaiheessa rupesin pelkäämään heräämistä, niin paljon, että en ainakaan saanut unta, vaikka silmät olivat niin väsyneet, että eivät jaksaneet pysyä auki. Aivot vain eivät suostuneet sammumaan.

Yllättäen kuitenkin heräsinkin aamulla ennen herätyskellon soittoa ja ajattelin, että tämähän on mainiota, olo tuntuu niin virkeältä! Tässä vielä ihan vähän makaan, sitten nousen ja pesen hampaat. Tänään onkin paljon tehtävää, kiireinen päivä. Ainiin ja täytyy käydä ostamassa uusia piilolinssejä! Ja..... Ja sitten ihan huomaamatta Krooh Pyyyyyh ZZZZZZZZZZZZ.

Yhtäkkiä olenkin keskellä vaalitaistelua ja seuraan erään poliitikon haastattelua siitä miten on hyvä, että koululaisille keskitytään kehittämään terveyden huoltoa eikä taideaineita. Jostain syystä minulla on mukanani kaksi vanhaa matkalaukkua jotka aukeilevat koko ajan ja koko ajan minulla on sellainen tunne, että eikö minun pitänyt olla jossakin? Tehdä jotakin?

Tuntia myöhemmin havahdun hereille ja mietin, että on se hyvä, että minulla on iltapainoitteinen työ. En nimittäin varmaan koskaan onnistuisi heräämään ajoissa...